Kodin saanut koira: JASU (ent. Akseli) (Virtaset) SUOMESSA

Valloittava hymypoika Jasu etsii siskonsa Sillan kanssa aktiivista kotia, jolla on aikaa panostaa nuoren parivaljakon peruskoulutukseen
Syntymäaika: 12/2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
Kokoarvio: 57cm/25kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

30.8.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Virtasiksi nimetyn viiden pennun sisarussarjan toi Cosoban tarhan portille eräs läheisen kylän asukas helmikuun lopulla. Hänellä oli hyvä tarkoitus säästää elämälle pennut antamalla ne tarhalle huolehdittavaksi. Adina ennakoi tulevaa ja otti pennut vastaan vain sillä ehdolla, että emo tuotaisiin klinikalle steriloitavaksi.  Hän ei halunnut, että seuraavista juoksuista emo tulisi jälleen kantavaksi ja uusi pentue ilmestyisi tarhan portille. Kyläläinen suostui ehdotukseen ja niinpä pennut pääsivät tarhalle ja emo säästyy uusilta pentueilta.

Jasu matkusti alunperin kotiin 25.9.2021 ja tuli uudelleensijoitukseen maaliskuussa 2022 itsestään riippumattomista syistä. Nyt parin vuoden kotonaolon jälkeen Jasu tulee siskonsa Sillan kanssa etsimään yhteistä kotia toivottavasti viimeistä kertaa. Ihana Jasu-poika palaa 2024 kesällä kotia etsiväksi itsestään riippumattomista syistä. Jasu etsii kotia yhdessä Sillan kanssa, jonka kanssa on elänyt omassa kodissa Suomessa jo pari vuotta. Jasu ja Silla luovutetaan vain yhteiseen kotiin.

Jasu on ollut nyt kotihoidossa siskonsa kanssa kuukauden verran ja on sopeutunut muutokseen erittäin hyvin. Kotihoitoperhe kertoo, että Jasu on herkkä ja hauska poika. Hänen lempipuuhiaan on ulkona haistelu, pahvipurkkien avaaminen ja köllöttely, Jasu ottaakin usein päikkärit vierekkäin köllötellen hoitoperheen oman koiran kanssa. Jasu myös tunkee päätä ihmisen kainaloon ja jos ihminen on hänen mielestään viettänyt vallan liian kauan aikaa poissa kotoota, Jasu hyppii ihmistä vasten tämän tullessa kotiin. Jasu vaikuttaisi rakastavan sekä ihmisiä että muita koiria.

Ulkoilu on sujunut hyvin, vaikka Jasun kontakti ihmiseen vähän katoaakin, kun ulkona on niin paljon kaikkea ihanaa tutkittavaa ja katseltavaa. Jasu kuitenkin osaa pysähtyä, jos hihna kiristyy. Jasu on päässyt myös veneilemään ja mökkeilemään ja koirapuistoilut menee myös hyvin. Ukkosmyrskyt ovat olleet herkälle Jasulle vaikea paikka ja hän vetääkin häntä koipien välissä takaisin kotiin, kun kuulee paukahduksia ulkona ollessaan. Tulevan kodin varauduttava siihen, että myös esimerkiksi ilotulitteet voivat olla todella pelottavia herkälle Jasuliinille. Jasun käsittely onnistuu hyvin, vaikkei kynsienleikkuu olekaan lempihommaa. Suhtautumisesta lapsiin ei ole tietoa. Jasun ei kuulla haukkuvan kerrostalon äänille ainakaan ihmisen kotonaollessa. Rappuun on myös jätetty lappu naapureille, jossa kerrotaan, että saa tulla kertomaan, jos koirat pitävät ääntä kotona perheen ollessa poissa, mutta naapureilta ei ole palautteita siihen suuntaan tullut.

Jasu on erittäin ihana ja taitava köllöttelijä-mussukka ja ansaitsisi jo päästä omaan loppuelämän kotiin siskonsa kanssa. Jasu ja Silla voisivat sopia monenlaiseen kotiin, kunhan koti jaksaa aktivoida ja puuhata kaksikon kanssa. Energiaa varmasti riittää kahdella nuorella koiralla vielä moneksi vuodeksi eteenpäin ja ihanteellinen asuinpaikka olisi jossakin, missä olisi lähellä paikka, jossa juosta ja telmiä vapaana. Tämä kaksikko sopii hyvin myös ensimmäisiksi koiriksi, mutkattomia ja leppoisia seurakoiria kumpainenkin<3

Päivitykset

10.11.2024

Pyhäinpäivänä Jasu ja Silla siirtyivät omaan kotiinsa (:

21.10.2024

Jasu ja Silla ovat saaneet parhaimpia uutisia: heidät on varattu omaan kotiin<3

22.9.2024

Lisätty Jasulle monta uutta videoita ihasteltavaksi. Jasulla ja Sillalla menee erittäin mallikkaasti kotihoidossa, videoilla heidän viimeaikaista elämäänsä hieman. Täydellinen kaksikko odottaa innokkaana yhteydenottoja kotiehdokkailta (:

30.8.2024

Ihana Jasu-poika palaa kotia etsiväksi itsestään riippumattomista syistä. Jasu etsii kotia yhdessä Sillan kanssa, jonka kanssa on elänyt omassa kodissa Suomessa jo pari vuotta. Jasu ja Silla luovutetaan vain yhteiseen kotiin.

Lisätty tuoreita kuvia ja videoita ihanasta Jasu-pojasta (:

13.4.2022
Jasu saakin jäädä omaan kotiinsa!

13.3.2022
Jasu palaa kotia etsiväksi.

27.9.2021
Akseli on saapunut kotiin 25.9. Onnellista elämää Akseli, nykyisin Jasu ja oma perhe!

14.8.2021
Ihanat Embla Rescue-yhdistyksen aktiivit vierailivat heinäkuun lopulla Cosoban tarhalla ja tapasivat siellä myös Akselin vielä tarhalla olevine sisaruksineen. Niinpä saimme Akselistakin vielä tuoreita tietoja ennen kuin poitsu pääsee matkustamaan Suomeen. Akseli sisaruksineen hurmasivat vieraat välittömästi: sisarukset ovat todella ihmisrakkaita, tulevat heti vieraankin ihmisen luokse ja hakevat rapsutuksia ja huomiota. Hyvin tasapainoisen oloinen porukka, ei synny minkäänlaista nahinaa, vaikka häkkiin ilmestyy ihmisiä ja herkkuja. Akseli on veljeään Akustia hieman villimpi, mutta ei missään nimessä mitenkään hurjan energinen, mutta pomppii pusuttelemaan ja saadakseen huomiota. Akseli kulkee myös enemmän eri ihmisten välillä pyytämässä rapsutuksia. Poika rauhoittuu kuitenkin heti saadessaan ihmisen huomion. Sisarukset eivät juurikaan hauku kun vieraat olivat häkin lähettyvillä.

1.8.2021
Akseli on varattu omaan kotiin.

7.6.2021
Akseli Virtanen ilmoittautuu kodinetsijäksi adoptio-ohjelmaamme.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Suvi Ikonen

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: