Kodin saanut koira: AMANA (nyk. Malin)

Syntymäaika: 2/2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta

Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää noin sata koiraa, maksimissaan 150, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuva romanialainen pariskunta.

Pikkuäiti Amana löydettiin Agora-pentunsa kanssa moottoritieltä matkalla Carpen tarhalle. Carmen pelasti kaksikon turvaan tarhalle, missä ne ovat nyt saaneet elää turvassa ulkomaailman vaaroilta. Molemmat asuvat Carpen tarhan yhteisellä sisäpihalla useiden muiden pentujen ja nuorten koirien kanssa.

Jo paljon kokenut ja siksi ikäistään ehkä hiukan vanhemman oloinen Amana on hyvin ystävällinen koira niin ihmisiä kuin toisia koiriakin kohtaan. Se suhtautuu asioihin rauhallisesti, mutta viihtyy mainiosti myös höseltävien pentujen seurassa innostuen itsekin välillä leikkimään. Sen ei ole kuultu haukkuvan tarhalla. Amana on Carmenin mukaan mahdollisesti täysin kuuro tai ainakin huonokuuloinen, sillä se ei nukkuessaan aina huomaa ihmisen lähestymistä. Herättyään se kuitenkin ilahtuu tulijasta ja hakee helposti läheisyyttä.

Suloisen Amanan strategiset mitat ovat noin 35 cm ja 8-10 kg.

 

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

19.9.2020

Pikkuäiti Amana matkusti tänään ikiomaan kotiinsa, samalla kuljetuksella pentunsa Agoran kanssa. Uuden elämän aluksi hän sai myös uuden upean nimen, Malin. Kaikkea hyvää ja ihanaa yhteiseloa teille, Malin ja oma ihminen <3

 

18.8.2020

Amanalle kävi ihmeellinen onni: sen tuleva koti ihastui tyttöön jo ennen virallista tuloa adoptio-ohjelmaan, ja niinpä pikkuäiti tulee sivuille suoraan varattuna.

_________________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaimmillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Amana saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Amana on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Amanan yhteyshenkilönä toimii Maiju Lanki

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: