Kodin saanut koira: AMOS

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

7/2014

7/2014

 

AMOS “THE OLD GUY”

* n. 10v

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

25.9.2014
Amoksen tarina on melkoinen. Amos hylättiin mini-shelteriä Bukarestissa yhdessä Roxana Deissiman kanssa pitävän Lavinia Ionin kotikulmille. Lavinia tarkkaili ja tutusti vanhaan herraan ja sinä päivänä, kun Lavinia oli hakemassa tätä tarhalle turvaan, oli Amos kadonnut. Lavinia etsi hädissään vanhaa koiraa kunnallisilta tarhoilta, kyseli eläinsuojelijakollegoiltaan näköhavaintoja, etsiskeli kotikulmiltaan. Turhaan. Amosta ei löytynyt enää mistään. Meni 4 kuukautta ja kuin kohtalon johdattelemana Amos yllättäen ilmestyi Laivinian poikaystävän asunnon eteen, monien koltterien päähän Lavinian kotoa. Näin Amos pääsi turvaan mini-shelterille.

Amos on hyvin spesiaali varsinkin Lavinialle sen tarinan vuoksi. Lavinia onkin kovin huolissaan tulevasta talvesta ja kuinka Amos siitä selviää ulkona. Herralla alkaa kuitenkin jo olla ikää eikä se ole enää elämänsä kunnossa, vaikka onkin hyvin iloinen ja jopa pirteä. Kuitenkin mm. lievää jäykkyyttä on vanhaherran liikkeissä nähtävissä ja hampaistakin puuttuu puolet. Ne mitä on jäljellä ovat joko katkeilleet tai muuten kuluneet. Kuitenkin Amos syö hyvällä ruokahalulla ja saisi olla jopa hieman hoikemmassa kunnossa ajatellen sen ikääntyvää kroppaa. Korvissa on karvattomia alueita, jotka näyttävät lähinnä arpeutuneilta, ei välttämättä miltään tällä hetkellä akuutilta.

Amos haukkuu häkissään tarhan alueella laiduntaville lehmille ja hevosille. Niillä tuntuu olevan jonkinlainen yhteys, tarhan koirilla ja muilla eläimillä. Silloin tällöin lehmät ja hevoset innostuvat kirmaamaan pitkin tarhaa koirien haukun saattelemina, aivan kuin niillä olisi yhteinen leikki menossa. Toisista koirista Amos ei niinkään välitä ja nauttisi varmasti olostaan ainoana koirana, ihmisen ainoana huomion kohteena ja hellyyden osoitusten saajana. Amos ei kuitenkaan ole aggressiivinen toisia koiria kohtaan, mutta luonteeltaan se on dominoiva. Kiltin ja rauhallisen nartun kanssa se voisi siis tulla toimeen. Ihminen saa Amosta käsitellä ja tehdä mitä vain, Amos ei laita pahakseen vaikka siltä katsotaan hampaat, korvat ja kopeloidaan läpi kropan. Oikein miellyttävä herrasmies on siis kyseessä!

Amos on noin 55-60cm korkea ja painaa noin 30kg. Mistään pienestä koirasta ei siis ole kyse. Liekö siinä syy, miksi Amos edelleen odottaa omaa kotiaan. Olisiko sinun kodissasi ja sydämessäsi paikka tälle hurmaavalle vanhaherralle?

18.12.2014
Amos pääsi kotihoitoon Iso-Britanniaan.

 

Varaajana toimi Nea.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: