Kodin saanut koira: ANISIA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

ANISIA

* arvioitu syntymäaika 9/2014

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

3.12.2014
Ei ole lottovoitto syntyä Romaniaan. Ei etenkään eläimenä, eikä varsinkaan koirana. Elämä kadulla on täynnä vaaroja ja vain harva selviää niistä tai on niin onnekas, että päätyy eläinsuojeljoiden hoiviin. Mandru Luiza pelasti Anisian ja tämän siskon Adelan noin kuukausi sitten niin sanotulla viimeisellä hetkellä. Hän näki koiraperheen kerrostalojen välissä naapurikylänsä tienvarressa kun ajoi siitä ohi. Seuraavana päivänä hän oli menossa hakemaan perhettä turvaan, mutta löysi pentujen emon myrkytettynä. Pentueen kaksi urosta olivat jääneet autojen alle ja pienet makasivat tiellä kuolleina. Anisia hortoili liikenteen keskellä siskonsa kanssa ja olisikin ollut vain ajan kysymys koska nekin olisivat menehtyneet. Onneksi Luiza ehti ensin ja vei pienet siskokset turvaan.

Anisia painaa noin 3 kiloa ja sen odotetaan kasvavan pieneksi, noin 8-9 kiloiseksi aikuiseksi. Anisia on normaali koiralapsi; sosiaalinen, iloinen, utelias ja leikkisä. Pitää ihmisistä ja tulee oikein hyvin juttuun myös toisten koirien ja kissojenkin kanssa. Anisia ei juuri hauku ja hääräilee iloisena tyyppinä perheen mukana arjen askareissa.

21.12.2014
Anisian elämän ensimmäinen Joulu kiirehti muutaman päivän etuajassa, sillä pikkuinen on tänään varattu omaan kotiin <3

6.1.2015
Tänään Anisian elämä sain uuden alun kun se saapui Suomeen ja omaan kotiin.

21.1.2015
Anisia on jonkin aikaa jo elellyt omassa kodissaan ja saimme kodilta kuulumisia:

“Anisia on ollut kotona nyt kaksi viikkoa ja on sopeutunut oikein hyvin. Hän on ihana hellyydenkipeä, läheisyyttä kaipaava söpöläinen. (Yöt Anisia nukkuu emännän jaloissa.) Kaikki on sujunut oikein hyvin! Ruoka maistuu ja Anisia on oppinut hienosti tekemään melkein kaikki tarpeet ulos. Lenkkeily sujuu miljoonia hajuja haistellen ja lunta ihmetellen.

Terveisin Liisa”
31.1. 2016
Anisia on asunut nyt vuoden verran omassa kodissaan, ja saimmekin siltä vuosipäivän kunniaksi mukavia kuulumisia:
“Vuosi sitten Loppiaisena tämä ihana sydänkorvainen Anisia muutti meidän kotiin. Hän sulatti sydämemme heti ja on meille niin tärkeä ja rakas. Anisia rakastaa rapsutusta ja hellittelyä. Hän on reipas ulkoilija ja osaa kulkea hihnassa hyvin. Alusta lähtien Anisia on nukkunut emännän jaloissa, peiton alla. Harjoittelua vaatii vielä autossa matkustaminen, vaikka matkapahoinvointi on kyllä vähän helpottanut.  Koulusta ja töistä tullessa meitä odottaa onnellinen ja innostunut ihana koira.”

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Anisia saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Anisia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Anisia tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu tällöin steriloinnin kustannuksiin 25% osuudella. Olethan yhteydessä yhdistykseen ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran omistajan oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Anisian adoptiota hoiti Lilli

Video Anisiasta 🙂


 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: