Kodin saanut koira: BAGEL

Iloinen energiapakkaus etsii kotia, jossa se saisi paljon liikunta, koiramaista virikettä ja kosolti rakkautta.
Syntymäaika: 04/2023
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio: 45 cm / 15-17 kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

 
Bagel on tullut tarhalle parin kuukauden ikäisenä ilman emoa ja asuu Cosobassa etupihalla isossa laumassa. Bagel ryntää suoraan tutun ihmisen syliin pussailemaan innoissaan. Vieraatkin saavat ilahtuneen ja energisen vastaanoton Bagelilta. Bagel vaikuttaa hyvin leikkisältä, sosiaaliselta, reippaalta ja rohkealta.
 
Bagel rakastaa käyttää pentumaiseen tapaan hampaitaan eli repiä ja maistella – myös vähän ohimennen leikkimielessä ihmisiä. Tästä syystä Bagel ei ole ihan pienten lasten perheeseen sopiva, vaikka varmasti opetettuna oppii tästä myös pois. Bagel on fyysisesti aktiivinen, ja tarvitsee kodin, jossa se saa riittävästi virikkeitä ja aktivointia – muuten Bagel voi keksiä kotona itse luvatontakin puuhasteltavaa
 
Muiden koirien kanssa Bagelilla menee hyvin. Bagel pitää puolensa, mutta ei ole riidanhaastaja. Bagel on kivan ja välittömän oloinen koira ja voisi luonteensa puolesta sopia monenlaiseen kotiin ja ympäristöön. Bagel haukkuu jonkin verran, joten kerrostalo ei kuitenkaan ole sille ehkä se paras asumisen muoto.
 
Päivitykset
26.6.2024
Bagel on varattu ikiomaan loppuelämän kotiin Saksaan
 
23.4.2024
Bagel pyörähteli iloisena etsimään ikiomaa loppuelämän kotia Kulkurien adoptio-ohjelmaan.
 
 
 
 
 
 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Laura Arala

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: