Kodin saanut koira: BALINO

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
12.8.2021
Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran ja kissan tarha, joista pitää huolta tarhalla asuva romanialainen pariskunta. Tarhalla eläimille pyritään järjestämään mahdollisimman hyvät elinolot niiden odottaessa kodin löytymistä tai vaikka kotia ei löytyisikään. Tarhan yhteinen rakennusprojekti alkoi toukokuussa 2016 ja jatkui kolme vuotta päättyen elokuussa 2019. Kulkurien ja Carmenin yhteistyö jatkuu eri muodoissaan muun muassa valistustyön sekä sterilointityön merkeissä. Carmen jatkaa muiden tukijoidensa kanssa tarhan varustamista ja tällä hetkellä on ajankohtaista sähköjen saaminen tarhalle.

Balino on löydetty läheisestä kylästä vaeltelemasta yksinään ja otettu turvaan tarhalle. Hänen taustastaan ei ole tarkkaa tietoa, mutta voi olla, että hänellä on ollut koti, josta hänet on syystä tai toisesta päätetty hylätä.

Balino on tarhalla olosta hieman ihmeissään. Vierailijoiden tullessa häkkiin, tyttönen ei alkuun uskalla tulla ulos kopista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Balinoa jännittää enemmän häkin muut koirat, kuin vierailevat ihmiset. Balino asuu tällä hetkellä kahden keskikokoisen pennun ja kahden sosiaalisen pikkukoiran kanssa ja on selvästi  porukasta se, joka jää muiden koirien jalkoihin.

Balino suhtautuu ihmisiin ystävällisesti, mutta vähän varovaisesti. Kun Balino nostetaan syliin, hän suhtautuu tilanteeseen hyvin ja häntä heiluu. Balino jäi pyörimään ihmisten lähellä, kun hänet laskettiin maahan, ei palaa takaisin koppiin. Balino on todella kultaisen ja kiltin oloinen tyttönen, joka ei tee itsestään numeroa. Balinon  ei kuulla haukkuvan.

Balino etsii kotia rauhallisesta ympäristöstä, pienet lapset ja kova hulina voisi olla sille liikaa. Balinoa ei ensisijaisesti sijoiteta lapsiperheeseen. Tärkeintä kuitenkin on että hän saa perheen, jossa ollaan valmiita tukemaan tyttöstä koiralähtöisesti ja positiivisesti vahvistamalla uuden ja ison muutoksen edessä. Balinolla on paksu turkki, joten perheen tulee varautua siihen, että tytön turkkia tulee hoitaa ja trimmata säännöllisesti, jotta turkki pysyy takuttomana ja siistinä. Balinolla on pitkänmallinen vartalo, joten paino on erityisen tärkeää pitää sopivana, ettei selkä ja nivelet rasitu ylipainosta.

Balinon arvioitu koko on 35 cm / 10 kg.

Päivitykset
25.9.2021
Balino on saapunut Suomeen oman perheensä luokse.

25.8.2021

Balino saa tänään hyviä uutisia, hänet on varattu omaan kotiin!

12.8.2021
Balino tepastelee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

****************************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Balino saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Balino on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Balinon yhteyshenkilönä toimii Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: