Enkelikoira: SEBASTIAN

Syntymäaika: 2010 - 2011
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

Yhdistyksen aktiivit vierailivat Rosiorin kunnallisella tarhalla tammikuussa 2017 ja tapasivat jo sivulla olevia koiria, sekä saivat uusia tuttavuuksia. Koirat tarhalle tulevat rankkureiden toimesta, eikä koirien taustoista tiedetä ennen tuloa mitään. Useimmat koirat ovat hylättyjä perheenjäseniä, jotka ovat joutuneet heitteille ja siten rankkureiden käsiin. Yksi näistä on Sebastian, joka nyt odottaa tarhalla loppuelämän kotiaan.

Sebastian on tasapainoinen, leikkisä, avoin ja erittäin ihmisrakas koira, joka hakee ihmisen huomiota ja joka myös mielellään kellahtaa selälleen ottamaan maharapsutuksia. Vaikka kokoa Sebastianilla on keskikokoisen koiran verran ja vyötärölle on myös kiloja hieman kertynyt, pitää hän itseään pienenä sylikoirana, joka mahtuu kenen tahansa syliin, hännän taukoamatta jatkuvalla heilutuksella siivittämänä.
Malttia ja rauhallisuutta Sebastianissa on myös runsain mitoin ja koira sopiikin monenlaiseen kotiin perhe-elämää viettämään. Hampaat olivat päällisin puolin pojalla kunnossa, hammaskiveä lukuun ottamatta.

Sebastian on noin 50 cm korkea.

Päivitykset

25.9.2021
Sebastianista tuli enkelikoira vuoden 2020 kesällä. Sebastian elämän viimeinen jakso Suomessa oli lyhyt, mutta rakkauden täyteinen huolimatta siitä, että sairaudet ja vaivat varjostivat elämään. Sebastian sain parasta mahdollista hoitoa, sillä hänen omassa perheessään oli eläinsairaalassa työskentelevä eläintenhoitaja. Sebastian sai lääkehoitoa nivelrikkoon ja pojan hampaat hoidettiin kuntoon. Lopulta kuitenkin ikä ja pahenevat kivut voittivat ja eläinlääkärin suosituksesta Sebastian nukkui ikuiseen uneen.

Näin omistaja kertoo Sebastianista: “Vaikka Sebastian oli meillä lyhyen aikaa, meille oli kuitenkin lohdullista, että Sebastian sai viimeiset vuodet viettää kotielämää ja olla rakastettu lemmikki. Hän kiintyi meihin nopeasti ja oli uskollinen lemmikki. Ennen Sebastiania meillä oli koira ja kun Sebastian nukkui pois, näin seuraavana yönä unta, että molemmat koirat juoksivat valkealla rannalla iloisesti yhdessä leikkien”

Sebastian, olet nyt reunalla pilven, poissa kivusta, elämää täynnä. Otamme osaa perheen kaipaukseen.

2.3.2019

Ihana Sebastian on vihdoin saapunut omaan kotiinsa, jossa pääsee viettämään loppuelämänsä oman perheensä parissa, rakastettuna perheenjäsenen. Sebu saapui Suomeen 23.2.2019.

10.12.2018

Sebastian varattiin omaan kotiin, jonne pääsee nauttimaan rauhallisista ja mikäli kunto ja fysiikka sen kestää, myös vauhdikkaimmista eläkeläispäivistä.

23.7.2018
Voi Sebastiania. Ikä ei varsinaisesti Sebastiania paina, mutta kuumuus ja eläinsuojelija Cornelian antama suihkutushoito syyhypunkkia vastaan, laittavat koiran mielen apeaksi. Se pysytteleekin nyt kopissaan, eikä se normaalisti iloinen tervehtijä Sebastian tule aktiivejamme tervehtimään. Voi olla, että pienoinen masennus myös alkaa painamaan. Onhan Sebastian ollut jo pitkään tarhalla.

12.12.017
Se tuttu ja turvallinen, niin voisi Sebastianista sanoa. Rauhallinen herrasmies ottaa rapsutukset ja huomion vastaan suurella tyytyväisyydellä, mutta maltillisesti pitää kaikki neljä tassua maassa. Ympärillä oleva hälinä ja touhotus ei tätä herraa hätkäytä, joten voisi kuvitella että vilkas perhe-elämä on Sebastianille ihan ok asia. Vain se perhe vielä puuttuu, jossa voisi viisauttaan ja rakkauttaan jakaa.

21.9.2017
Aktiivimme tapasivat jälleen Sebastianin Rosiorin tarhalla ja jos maailma tuntuu murjovan kaikin mahdollisin tavoin, hetki Sebastianin luona saa taas uskon hyvään palaamaan. Se halaa ihmistä ja luovuttaa jostain ehtymättömästä varastostaan lempeyttä, rakkautta ja tasapainoa. Sebastian ansaitsee ikioman ihmisen, jolta se voi vuorostaan tankata voimaa ja turvaa. Sebastiania on vaikea kuvailla. Sen uskomattoman sielun voi vai tuntea.

22.7.2017
Romaniassa on juuri kesä kuumimmallaan ja tämä näkyy useamman koiran käytöksessä. Eläväisinkin koira ottaa rauhallisemmin ja koirat hakeutuvat varjoisiin paikkoihin. Rosiorissa ei näitä varjopaikkoja ole kuin oma koppi, jossa on myös hyvinkin kuuma koiran olla. Sebastian ottaa ihmiset vastaan, iloisesti ja häntää heiluttaen, mutta hakeutuu muiden tavoin pian varjoon. Ihmisen mennessä kopin viereen, laskee Sebastian päänsä syliin ja jää siihen. Lempeä hyväntuulen tuoja, joka rakastaa edelleen ihmistä joka solullaan. Uusia kuvia ja video lisätty.

1.6.2017
Kaipaatko iloista seuraa tai jotain sellaista,  joka saa huonoimmankin päivän kääntymään päälaelleen. Tähän pystyy Sebastian, joka on kuin iso teddynalle, vieterijaloilla. Yllättävän ketterä, vaikka ruumiinrakenne antaakin ymmärtää ihan jotain muuta. Ihmiset ovat erittäin rakkaita Sebastianin mielestä ja viettäisikin tiiviisti ihmiseen kiinnitettynä useamman tovin. Hyväntahtoinen ja persoonallinen koira, joka antoi aktiiveille käheän ulvovan ääninäytteen.

22.3.2017
Tämä koira on kyllä kertakaikkisen ihana ja hauska! Lähestyttäessä Sebastania, heittäytyy hän selälleen tai mahalleen tai kyljelleen tai jotain kaiken tämän väliltä. Jos ihminen jää kauemmaksi, yrittää Sebastian venyttää itseään mahdollisimman lähelle ja kun ketju ei enään yllä pidemmälle, kääntää hän pepun ihmistä kohden, jos näin saisi vielä koiran mitan verran itseään lähemmäksi ihmistä. Hellyttävä tapaus. Sebastian on ylenpalttisen ihmisrakas ja huomionkipeä, mutta ei tee sitä haukkumalla vaan hakeutumalla hyvin lähelle. Huoleton hassuttelija, se voisi hyvinkin olla hänen intiaaninimensä, sillä sellainen on Sebastian. Uusia kuvia Sebastian pyllähdyksistä laitettu.

20.2.2017
Sebastian otetaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sebastian saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sebastian on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Sebastianin yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: