Kodin saanut: BANDIT (Belliksen pentu)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

BANDIT

* s.02/13

* uros

* Suomessa.

 

 

 

 

08.04.2013

Bandit on tällä hetkellä Romaniassa Glinan tarhalla odottamassa omaa kotiaan.

Alma, Bandit, Fiona, Karla, Kelly ja Walther kuuluvat kaikki samaan pentueeseen. Pienen perheen tarina alkaa eräänä helmikuisena yönä, jolloin emo ja pennut oli käyty pimeän turvin hylkäämässä tarhan tontilla olevaan pieneen mökkiin.

Emo Bellis oli tarhalle saapuessaan heikossa kunnossa, sen entiset omistajat eivät selkeästikään olleet hoitaneet tyttöä ja pentujen maailmaan tulo oli varmastikin ollut viimeinen pisara ja Bellis pentuineen oli saanut lähteä. Tarhalle ilmestyessään pennut olivat muutaman päivän ikäisiä ja niiden arvoitu syntymäaika on helmikuun alussa. Belliksen ja pentujen onneksi, ne oli toimitettu Glinan tarhalle, jossa niistä huolehditaan kunnolla, sillä yhtä hyvin niiden kohtalona olisi voinut olla tulla hylätyksi jonnelin mistä kukaan ei olisi niitä löytänyt. Bellis on koko tarhalla olo ajan ollut erittäin tunnollinen äiti ja se onkin kasvattanut kaikki lapsosensa hyvin.

Pennut ovat sosiaalisia, uteliaita, leikkisiä ja terveitä ja ne ovat tottuneet paitsi toisten koirien kanssa laumassa elämiseen, myös vaihtuvien ihmisten seuraan ja käsittelyyn. Pentujen emo on n. 45cm korkea ja painoa löytyy 15-18kg, joten pennut tulevat todennäköisesti jäämään suurin piirtein saman kokoisiksi. Pennut ovat valmiita matkustamaan omiin koteihinsa toukokuun puolessa välissä käytään läpi rokotusohjelman. Pentujen emon Belliksen löydät täältä.

Huomiothan, että koiran tulee mahtua elämääsi ainakin seuraavat 10 vuotta, niin ylä- kuin alamäissäkin. Tulevan kodin tulee muistaa, että pennulle tarvitsee opettaa kaikki alusta alkaen, sisäsiisteydestä, remmikävelystä ja muista suomalaisen kotikoiran tärkeistä opeista lähtien. Pennut etsivät motivoituneita, sitoutuneita ja rakastavia koteja loppuelämäkseen, eikä niitä tule ottaa hetken mielijohteesta.

27.5.2013 

Bandit saapui Suomeen kotihoitoon 25.5.2013. Kuulumisia kotihoidosta tulossa pian

3.6.2013

Bandit on ollut nyt reilu viikon verran Suomessa kotihoidossa ja kotiutunutkin hoitopaikkaansa erittäin hyvin. Bandit opettelee pikkuhiljaa kotikoiran arkea hoitokodin vanhempien koirien avustuksella ja oppivaisena poikana onkin jo päässyt perus arjen asioista erittäin hyvin jyvälle. Sisäsiisteyttä opetellaan kovaa vauhtia ja myöskin yksin oloa harjoitellaan.

Hoitokodin lapset ovat Banditin mielestä mahtavia leikkikavereita ja Bandit tulee näiden kanssa loistavasti juttuun eli pikkumies voisi sopia siis myös lapsiperheeseen. “Omiin ihmisiinsä” eli hoitopaikan perheeseen Bandit on kiintynyt jo nyt erittäin vahvasti ja tulee olemaan varmasti erittäin uskollinen tulevalle omistajalleen. Bandit on myös ottanut tehtäväkseen nuoresta iästään huolimatta “suojella” näitä omia ihmisiään ja tämä ilmenee pienellä tapumuksella vahtia. Turhia poika ei kuitenkaan räksytä vaan haukahtaa muutaman kerran lähinnä ilmoittaakseen jonkun tulevan ja lopettaa sitten.

Vieraita ihmisiä Bandit hieman jännittää aluksi, mutta rentoutuu nopeasti kun toteaa, että nämä uudet tuttavuudet ovat täysin vaarattomia. Tulevan kodin tuleekin varautua antamaan Banditille kaikki sen tarvitsema tuki ja aika uusiin ihmisiin ja paikkoihin totuttautumisessa. Onneksi Bandit on nuori ja tämän vuoksi avoin uudelle, kunhan se saa tutustua maailmaan turvallisesti oman ihmisensä tukemana.

Hoitokodin muiden koirien kanssa Bandit leikkii ja touhuaa mieluusti, mutta jo tässä lyhyessä ajassa on tullut esiin, että pojalla on luonnetta ja omaa tahtoa runsaasti eli toisen uroksen kaveriksi emme Bandittia suosittele. Reipas ja leikkisä tyttökaveri tulevassa kodissa voisi olla Banditin mieleen ja aktiivisena koiran alkuna leikkikaverin kanssa saisi mukavasti energiaa purettua.

Bandit on aktiivinen ja vilkas pentu joka tuleekin tarvitsemaan paljon liikuntaa ja virikkeitä, jotta se saa purettua kaiken energiansa. Tulevan kodin tulee myös huomioida, että pikku herralla on jo nyt luonnetta eli perusteellinen tapakasvatus on pojalle pystyttävä antamaan.

Mikäli sinulla voisi olla koti tarjota tälle aktiiviselle, innokkaalle nuorelle miehelle olethan yhteydessä niin jutellaan lisää!

9.6.2013

Lisätty Banditille kuvia.

19.6.2013

Komealle, huimaa vauhtia nuoreksi mieheksi kasvavalle Banditille lisätty kuvia.

2.7.2013

Bandit odottelee edelleen sitä omaa pysyvää kotia hoitopaikassaan. Kodin löytymisen kanssa olisikin nyt jo kiire, sillä Banditin kasvettua nuoreksi mieheksi se on alkanut etsimään paikkaansa hoitokodissa ja aiheuttanut kärhämää hoitokodin uroksen kanssa. Hoitokodin nartun kanssa Banditilla ei ole pienintäkään ongelmaa vaan se tulee tämän kanssa loistavasti juttuun ja tulevassa kodissa voisikin leikkisä narttu olla odottelemassa tätä aktiivista nuorta herraa. Banditissa riittää virtaa ja poika rakastaa riekkumista toisten koirien kanssa. Koirapuistossa muiden koirien (myöskään urosten) kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa eli mikään rähisijä Bandit ei ole, mutta saman katon alle emme toisen uroksen seuraksi Bandittia luovuta.  Mitä muiden koirien kanssa leikkimiseen muuten tulee, Bandit osaa myös hienosti lukea leikkikavereitaan ja leikkii näin ollen hyvin varovaisesti ja rauhallisesti pienten koirien kanssa kun taas oman kokoisten kanssa meno yltyy ihan eri svääreihin.

Hoitokodin lapset ovat edelleen Banditin suosikkeja ja muidenkin tapaamiensa lasten kanssa poika tulee mainiosti juttuun. Myöskin uusien ihmisten kanssa alkuun esiintynyt varovaisuus on helpottanut ja Banditista on kuoriutunut sosiaalinen nuori mies. Sisäsiisteyden opettelu on jo hyvällä mallilla ja tarpeet tehdäänkin melko lailla ulos ja nekin mitä vielä sisälle tulee, tulee hienosti paperien päälle.

Bandit on nyt noin 50cm korkea ja painaa viitisentoista kiloa. Korkeutta tulee ehkä hieman lisää ja painoakin muutama kilo iän myötä, mutta aikuispainoltaan Bandit tulee jäämään todennäköisesti 20-25kg välille. Eli oikein kompaktin kokoisesta koirasta on kyse.

Banditista saa mahtavan kumppanin ja harrastuskaverin sekä loistavan perhekoiran kunhan jaksaa nähdä hieman vaivaa kunnollisen tapakasvatuksen osalta. Pelkäksi sohvaperunaksi pojasta ei ole, vaan se tulee vaatimaan ainakin runsaasti liikuntaa ja mikäli Banditilta kysytään myöskin jokin kiva vauhdikas harrastus olisi pojan mieleen.

23.7.2013

Banditilla kävi erityisiä vieraita jonka seurauksena poika varattiin omaan rakastavaan kotiin.

 

Mikäli sinulla olisi tarjota tälle hurmaavalle nuorelle miehelle koti, olethan yhteydessä niin jutellaan lisää!

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoa koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Yhteydenotot Tanjalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: