Päivitetty 11.02.2020

Kotia etsivä koira: BIBO


Syntymäaika: 07/2018
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romania (Mihaela Soare)
kastroitu

 

 

Perustiedot ja taustaa:

11.2.2020

Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Eläimet ulkoilevat aidatulla pihalla, mutta tämän lisäksi Mihaela käyttää koiria mahdollisimman usein hihnalenkeillä. Eläimet asuvat sisällä talossa eli hyvin kodinomaisessa tilassa, mutta koska eläimiä on paljon, eivät ne saa tarpeeksi yksilöllistä huomiota. Mihaela tekee kovasti töitä, jotta koirat oppisivat kotikoiran alkeita ennen omaan kotiinsa matkaamista.

Yksi näistä koirista nuoriherra Bibo. Bibo on asunut koko elämänsä pennusta asti yksityisellä tarhalla jonka koiria Mihaela auttaa omiensa lisäksi. Välttämättä ei uskoisi että Bibo on asunut aina tarhalla sillä hän on luoteeltaan kuin valmis kotikoira. Bibo on leikkisä ja aktiivinen nuorukainen joka jakaa häkkinsä neljän narttukoiran kanssa. Koko porukka tulee loistavasti toimeen keskenään joten ei olisi haitaksi jos Bibon tulevassa kodissa sitä odottaisikin kiva tyttökoira leikkikaveriksi. Kissojen kanssa toimeentuloa ei ole testattu. Näiden viiden koiran kimppakämpässä Bibo ei ole osoittanut merkkejä että hänellä olisi ongelmia resurssien kanssa. Bibo ei ole räksyttäjä mutta häkissä Bibo haukkuu muiden koirien mukana. Ihmiset tätä nuorta herraa kiinnostaa kovasti, tulee reippaana luokse eikä jännitä. Bibo antaa myös käsitellä itseään erinomaisesti. Oikea kultakimpale.

Bibo on noin 1,5 vuotias nuori herra ja ei tästä enää juurikaan kasva. Kooltaan hän on noin 40cm ja 15kg.

Päivitykset:

11.2.2020

Nuori Herra Bibo aloitti adoptio-ohjelmassa oman loppuelämän kodin etsimisen.

—————————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bibo saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bibo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa