Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Tausta
27.1.2022
Mila on lähtöisin Romaniasta, Carpen tarhalta, josta se saapui Suomeen omaan kotiin lokakuussa 2020.
Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa.
Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.
Mila asui Carpen tarhalla pitkään toisen nartun, Rosen kanssa ja heidän edellisestä elämästään tiedettiin sen verran, että he olivat asuneet aiemminkin yhdessä paikallisella teollisuusalueella ns. “vahtikoirina”.
18.10.2024
Mila sai elää rakastettuna kotikoirana neljän, tärkeän vuoden ajan, kunnes hän siirtyi koiraenkeliksi lokakuussa 2024.
Lämmin osanottomme Milan perheelle <3
On vaikea sanoin kuvailla miten rakas Mila minulle oli, kuvat ja videot kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa. Meillä oli Milan kanssa hyvin hankalakin vaihe ensimmäisen vuoden lopussa, mutta olen kiitollinen että kaikkien käänteiden myötä Mila lopulta pysyi luonani loppuun asti ja uskoisin viimeisten vuosien olleen Milan elämässä hyvää aikaa. Hän sai lopulta nukkua pois sylissäni toivottavasti tietäen, miten tärkeä hän oli sekä minulle että perheelleni. Kun laitan silmäni kiinni, niin pystyn edelleen tuntemaan hänen korviensa pehmeät karvat kämmenissäni ja hänen päänsä painuvan kehoani vasten.
Mila, olit ainutlaatuinen enkä olisi voinut toivoa ihanampaa elämänkumppania itselleni. Hyvästi kettutyttöni <3
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?
Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.
Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Mila on saapunut Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mila on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Milan yhteyshenkilö on Salla Honkapää (ensiyhteydenotot sähköpostitse)