Päivitetty 01.10.2016

Kodin saanut koira: BRISTENA


Syntymäaika: 4/2015
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
steriloidaan

 

26.3.2016
Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä. Odain tarha on yksi siisteimmistä kunnallisista tarhoista. Siellä koirista pidetään edes vähän huolta ja niitä kohdellaan suurimmaksi osaksi lempeästi. Vaikka tarhalla asuu lähes 500 koiraa, on ilmapiiri tarhalla yllättävän rauhallinen. Odaita johtaa muista kunnallisista poiketen hyväsydäminen nainen, joka todella välittää koirista. Niinpä hän aina mahdollisuuksien mukaan pyytää paikallisia eläinsuojelijoita ottamaan tarhalta koiria ja tarjoamaan niitä adoptioon, jotta ne saisivat mahdollisuuden parempaan elämään.

Tammikuussa Kulkurien yhteistyötarhaa Glinaa ylläpitävä Carmen Mandescu pääsi pitkästä aikaa käymään Odain tarhalla. Satojen koirien joukosta mukaan valikoitui muutama onnekas, jotka syystä tai toisesta kiinnittivät vierailijoiden huomion. Yksi näistä onnekkaista oli kaunis ja herttainen Bristena. Nyt se on saanut rauhassa asettua Glinalle ja voi aloittaa sivuillamme ikioman kotinsa etsimisen.
Bristenasta elää täydessä sovussa kahden nartun ja yhden uroksen kanssa ja tulee siis hienosti toimeen myös laumassa. Se on äärimmäisen sosiaalinen myös ihmisille ja tuleekin heti vieraita saadessaan pomppimaan ihmisiä vasten, jotta saisi huomiota. Bristena on hyvin kiltin, ystävällisen ja tasapainoisen oloinen nuori tyttö. Se ei tarhalla hauku juuri ollenkaan, vaikka muut koirat haukkuisivatkin. Bristena pärjäisi varmasti monenlaisessa kodissa.

Bristena on noin 45 cm korkea ja painaa noin 12-13 kiloa.

15.5.2016
Pieni ja sympaattinen Bristena otti jälleen toukokuussa vieraat vastaan suurella rakkaudella. Se on todella ihmisrakas ja innostuukin säheltämään onnellisesti ympäriinsä sillä aikaa kun ihmiset tulevat sen häkkiin. Heti mahdollisuuden tullen Bristena käpertyy ihmisen syliin. Se vaikuttaa kaikin puolin iloiselta ja tasapainoiselta koiralta, jolla olisi paljon rakkautta annettavana jollekin onnekkaalle. Bristena on hieman höpsön oloinen touhottaja, joka on äärimmäisen kiltti ja alistuva ihmisille. Tarhalla se ei hauku juuri ollenkaan.

11.7.2016
Bristena on kyllästynyt katselemaan ihmisiä häkin läpi. Kun se näkee vieraiden lähestyvän se alkaa epätoivoisesti hyppiä häkkiään vasten ja haroa ilmaa häkin ulkopuolella. Myös naapurihäkissä vierailevia ihmisiä yritetään haroa aidan läpi tulemaan luokse. Ja voi sitä riemua kun sen pyyntöihin vastataan ja vieraat tulevat sen luo. Alkaa hirmuinen ilohepuli, jonka aikana Bristena hyörii ja pomppii ja on ratketa onnesta. Hetken intoilun jälkeen se malttaa rauhoittua ja parkkeeraa itsensä ihmisen lähelle rapsuteltavaksi. Bristena on äärimmäisen ihmisrakas ja ystävällinen tyttö, joka jo selvästi kaipailisi elämään ihmisten seurassa. Se on helpon ja kiltin oloinen koira.

30.8.2016
Kun Bristena tänään illalla käpertyy koppiinsa Glinan tarhalla nukkumaan, se saattaa nähdä unta tulevasta koiraveljestään, joka asuu Suomessa. Ja ihan pian se myös matkustaa uuden veljensä luokse. Tervetuloa, Bristena, perheesi odottaa.

1.10.2016
Bristenan pitkä odotus päättyi vihdoin, kun se lopulta pääsi ihan omien ihmistensä syliin ja omaan kotiin. Onnea matkaanne, Bristena ja perhe.

________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bristena saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bristena on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.