Kodin saanut koira: CANDI

Syntymäaika: noin 11/2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Soare)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta

12.11 2018

Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen alueensa kodittomia kissoja ja koiria. Hän asuu vanhan äitinsä kanssa erittäin alkeellisessa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Mihaela on hakenut Candin elokuussa kunnalliselta tarhalta, ja nyt yksityisellä tarhalla missä Mihaela pitää koiriaan jotka eivät mahdu hänelle kotiin.

Candi oli kunnallisella tarhalla todella ujo, ja siksi Mihaela on antanut hänelle aikaa näin pitkään ennen ohjelmaan laittoa. Nyt hän on aktiivinen tyttö, joka tulee iloisesti hakemaan huomiota ihmiseltä ja antaa kenen vain käsitellä miten päin vain. Oletettavasti se voisi sopia lapsiperheeseen.

Toisten koirien kanssa Candi tulee hyvin toimeen, niin urosten kuin narttujenkin kanssa, eikä sen käytöksessä ole havaittavissa minkäänlaista resurssipuolustusta. Nyt se on häkissä kolmen pienen koiran kanssa. Candi haukkuu muiden mukana, ei niinkään omia aikojaan.

Candia ei ole testattu kissojen kanssa, joten sopivuudesta kissaperheeseen ei voida sanoa mitään varmaa.

Candi on pienehkö, suloinen tyttö, joka painaa noin 8 kiloa. Säkäkorkeutta neidillä on noin 30 cm.

Päivitykset

12.1. 2019

Suloinen Candi-tyttö lensi omaan kotiinsa, missä häntä jo innokkaasti odoteltiin. Tervetuloa kotiin, Candi!

23.11 2018

Candi varattiin omaan kotiin!

 

12.11 2018

Candi liittyi kotia etsivien koirien joukkoon.

__________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa,
motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla
parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista
tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi
tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on
varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella
ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Candi saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Candi on mikrosirutettu, ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Candin yhteyshenkilönä on Antti Silvola.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: