Kodin saanut koira: CHANSON

Syntymäaika: 9/2018
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association / Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
16.03.2019
Ioana Bodean kaveri oli löytänyt Chansonin kotinsä läheltä. Ioana Bodea on ahkera ja uskomattoman eläinrakas vapaaehtoistyöntekijä, joka työskentelee Cosoban tarhalla. Kaveri oli ottanut pikkuisen turvaan ja ottanut sen omalle pihalleen. Jonkin ajan kuluttua kaveri oli pyytänyt Ioanaa hakemaan pennun syystä tai toisesta.

Pikkuinen hurmuri Chanson on ulkomuodoltaan ruskea, jolla on tummaa leuassa ja sillä on terrierimäiset kasvot. Sylissä oloa Chanson jänittää ja sen korvat painuvat päätä vasten jännityksestä. Sylistä alas päästyään se palautuu nopeasti ja jatkaa uudelleen pentumaista hösellystään.

Chanson on tällä hetkellä noin 25 cm korkea ja se painaa arvion mukaan noin 6 kg. Chanson tulee kasvamaan vielä muutamia senttimetrejä ja painoa sillä on aikuisena arvion mukaan 7 -9 kg.

04.05.2019
Chanson lensi omaan kotiinsa 26.04.2019.

10.04.2019
Chanson on varattu omaan kotiin Suomeen.

20.03.2019
Chanson on saanut useita kotiehdokkaita, joten pikkuisesta ei oteta enempää kyselyitä vastaan. Kiitos kaikille!

16.03.2019
Herttainen Chanson on lisätty adoptio-ohjelmaan.

___________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran käytös saattaa muuttua kotiutumisen aikana.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Chanson tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan Chansonin kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöösi) ennen kastrointia.

Chanson saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, kastroituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis) ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Chanson on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Chansonin yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.


Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: