Kodin saanut koira: CHEERIOS (Murotiimi) (nyk. Wiljami)

Syntymäaika: 7/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romania (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

19.12.2019
Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen koiria ja muuttaakseen asioita kotimaassaan. Yksi näistä on eläinlääkäri Adina Vladut, joka miehineen omistaa OneVet-eläinlääkäriaseman, jonka kautta kaikki adoptiokoiramme tulevat Suomeen. Koko parikymmenvuotisen eläinlääkärin uransa aikana Adina on samalla tehnyt eläinsuojelutyötä auttaakseen omalta osaltaan kotimaansa loputonta kodittomien koirien joukkoa. Adina on perustanut One Rescue Association-yhdistyksen, joka ylläpitää Cosoban tarhaa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Vuonna 2015 toimintansa aloittanneella Cosoban tarhalla on jo sen suunnittelussa huomioitu koirien tarve mahdollisimman rauhalliseen ympäristöön. Niillä on muun muassa riittävästi erillisiä sisätiloja ja piha, jossa ne saavat päivittäin ulkoilla.

Cheerios on yksi viiden koiratenavan pentueesta, jonka eräs vanha rouva löysi pellolta. Aluksi hän ruokki arkoja pentuja pellolle, mutta kun hän viimein sai ne kiinni, hän toi ne Cosoban tarhalle kesäkuussa 2019. Yksi pennuista, Honey Pops oli niin arka, että pääsi adoptio-ohjelmaan muita myöhemmin.  Muut neljä, Cheerios, Choko Pops, Rice Crispies ja Weetabix olivat sosiaalisia, uteliaita ja iloisia hännänheiluttajia. Ne ovat nyt noin vuoden ikäisiä ja ovat säilyttäneet iloisuutensa ja reippautensa.  Cheerios oli pennuista siroin, valkoista ja ruskeaa turkissaan ja vaaleanruskeaa naamassa. Weetabix on päässyt Suomeen omaan kotiinsa, muut neljä vielä odottavat tulevansa löydetyiksi.

Cheerios on nyt noin 55 cm korkea ja painaa 18-20 kg.

Päivitykset

8.2.2020
Cheerios saapui omaan kotiinsa 1.2. ja sai uuden, hienon nimen, Wiljami. Onnellista yhteiselämää Wiljami ja perhe!

8.1.2020
Cheerioksella on onnen päivä: oma koti odottaa Suomessa!

19.12.2019
Murotiimiläiset saivat vieraita Suomesta aktiiviemme tarhamatkalla. Vuoden vanhaksi ehtinyt Cheerios asustaa edelleen sisarustensa Choko Popsin ja Honey Popsin kanssa samassa häkissä tarhan latorakennuksessa.  Kaikki murotiimiläiset hieman alkuun jännittävät isoa häkkiin heijastettavaa keinovaloa. Cheerios on näistä kolmesta reippain, tulee suoraan ihmisen luokse ja rapsutettavaksi nauttien ihmisen seurasta. Cheerios on myös hyvin iloinen tyyppi ja vaikuttaa olevan kolmikon määrätietoisin jäsen.  Tosin esimerkiksi herkuista ei tule näiden sisarusten kesken kinaa, vaikka Cheerios on varmaan pitänyt puolensa ruoka-aikana ollen hieman tuhdissa kunnossa.  Cheerios ja Choko Pops ovat molemmat aktiivisesti koko ajan menossa mukana, eivätkä arkaile tilannetta tai ihmisiä yhtään. Honey Pops ei vaikuta mitenkään pelokkaalta tai aralta, mutta se on selkeästi rauhallinen tarkkailija, joka mieluummin pysyttelee taka-alalla kuin tunkee sisarustensa tapaan ihmisen lähelle.

Täällä siis odottaa kolme lupaavaa, reipasta nuorta koiraa omia kotejaan! Toki ne tarvitsevat aikaa ja kärsivällistä, rakastavaa ohjausta ja mielekästä tekemistä, mutta sopisivat monenlaiseen perheeseen. Lisätty  Cheeriokselle video ja uusia kuvia.

1.10.22019
Aktiivimme tapasivat Cheerioksen sisaruksineen syyskuun tarhamatkalla. Cheerios asuu nyt samassa häkissä sisarustensa Choco Popsin ja Honey Popsin kanssa, joka nyt tulee ohjelmaan rohkaistuttuaan. Cheerios on iloinen ja vilkas poika, joka malttaa kuitenkin antaa vieraan rapsuttaa ja jopa rauhoittuu rapsuille hetkeksi. Rapsutusten ohessa hänelle maistuvat namit oikein hyvin. Cheerioksen sen enempää kuin sisarustenkaan ei kuultu haukkuvan. Cheerios on ihana, tasapainoisen oloinen normipentu, ei mikään hyperaktiivinen, vaikka tanssahtelee riemukkaasti. Hänessä on ainesta täydelliseksi perhekoiraksi. Kunpa Cheerioksen oma perhe huomaisi hänet pian. Lisätty pojalle uusia kuvia ja video.

30.7.2019
Cheerios aloittaa oman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassamme.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavarat saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Cheerios tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöösi) ennen kastrointia.

Cheerios saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cheerios on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: