Kodin saanut: DAXTER (nyk. Dexter)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

DAXTER

* synt. 7/2013

* uros

* Romaniassa

 

 

 

31.10.2013
Yhteistyökumppanimme, eläinsuojelija Anda Murgun pihamaata asuttaa tällä hetkellä suuri pentujen joukko, joihin valkoisien pentujen muodostama sisaruslauma Casper, Daxter ja Dotty myöskin kuuluvat. Romanian illat ja yöt alkavat viilenemään kovaa vauhtia, jonka vuoksi näiden nassikoidenkin toivoisi pääsevän omiin koteihinsa ennen kuin talvi todella koittaa.

Daxter on pentueensa ujoin, mutta siltikin sosiaalinen. Se jännittää uusia ihmisiä alkuun jonkin verran, mutta loppujen lopuksi rohkaistuu pussailemaankin vierailijoita. Toisenlaisessa ympäristössä, hyvien kokemuksien ja itsevarmuuden kasvun myötä Daxteristakin tulisi varmasti aivan yhtä reipas kuin sisaruksistaankin. Leikkisä Daxter viihtyy hyvin muiden koirien ja rakastaa peuhata muiden pentujen kanssa. Tulevassa kodissa voisikin mahdollisesti olla reipas kaveri Daxteria odottamassa.

Aavistuksen makkaramallinen Daxter kasvaa aikuisena keskikokoiseksi.

Daxter etsii sitoutunutta loppuelämän kotiaan, jossa koiranhankintaa on harkittu tarkasti. Kotia, jossa se saisi opetella kunnon koirakansalaiselle tärkeitä taitoja rakastettuna perheenjäsenenä.

Daxter tullaan luovuttamaan EU-passeineen asianmukaisesti sirutettuna, rokotettuna, loishääädettynä, tautitestattuna. Huomioithan, että edellytämme kastroinnin tapahtuvan kohtuullisen ajan sisällä Suomeen saapumisesta. Yhdistys kuitenkin osallistuu kuluihin kuittia vastaan 25% osuudella.

 

4.11.2013
Daxter on varattu!

25.11.2013
Daxter saapui omaan kotiinsa Suomeen 22.11.13.

7.12.2013 Kuulumisia kodista
Moikka,
Meillä on lähtenyt Dexterin kanssa jännittävä ja ‘uusi’ elämä hyvin käyntiin!
Ensimmäinen yö ja päivä meni suht rauhallisesti. Yö sujui Dexterin nukkuessa omalla pedillänsä, mutta aamuyön aikana pojalle iski energiaa niin paljon, että oli pakko hakea pieni luu jota järsisi huonekalujen ja sormieni sijaan (kyseinen luu oli syöty melkein kokonaan jo muutaman tunnin päästä). Päivän aikana rohkea Dex uskalsi tulla jo huoneestani pois, mutta juos nopeasti takaisin, kun säihkähti telkkarissa liikkuvia hahmoja. Hetken houkuteltuani Dex ymmärsi ettei mörköjä olohuoneessakaan ollut.

Dexterillä on kaksi serkkupoikaa, Eppu-Mopsi ja Jedi, joka on rodultaan mittelspitz. Pojat tulevat hyvin juttuun keskenään, etenkin Dexter ja Jedi. Meno tosin välillä menee hurjaksi, kun pojat villiintyvät, sillä vauhti on todella kova 😀 Mutta tapaturmia ei ole missään vaiheessa sattunut 🙂 Dexter loikkii myös pitkillä jaloillansa hurjan korkeita loikkia, tosin kunnon loikat tulevat vastaan vasta ulkona, kun pääsee kentälle vähän juoksemaan kanssani.

Ulkoilu sujuu Dexterin kanssa hyvin, on rohkaistunut mm. jos vastaan tulee koira, ei tarvitse juosta karkuun vaan voi kävellä muina miehinä ohi.. Taaai sitten mennä häntä vispaten moikkaamaan. Hihnassa kulkeminen ei ole ollut ongelma juuri lainkaan, pikemminkin tuntuu, että Dex ajettelee “miksi minun täällä pitää käydä” :). Nyt ulos meno on jo kuitenkin yksi kivoimmista asioista pitkin päivää, tosin jos takki pitää laittaa päälle niin Dexter heittäytyy maahan “siinähän yrität”. Eli pieni seisomaharjoitus, jos saataisiin tehtyä niin olisi vielä parempi ;).

Ruokailut sujuu myös pojalla hyvin. Alkuun Dex tosin hotki ruokansa, ikään kuin joku varastaisi ruuan, mutta nykysin syö rauhallisesti ja mikä parasta saattaa istua tai maata samalla kuin syö(laiskana herrana) :D.

Dexter leikkii kaikennäköisillä leluilla innokkaasti, kivoin lelu on näillä näkymin pieni siili lelu, jossa on vinku sisällä. Dexterille kun heittää lelun, Dex ei juokse vaan pikemminkin loikkii lelun luokse ja tuo sen takaisin sille, joka lelun heitti. Eli noutamisen taitaa hyvin. Dexter osaa jo myös mennä maahan ja istua käskystä – odottaminen ja paikallaan pysyminen on vielä hyvin haastavaa, sillä olisi niin kiva seurata mammaa joka paikkaan.

Aina kun olen ollut töissä, tallilla tai muuten vaan vaikka 5minuuttia pois kotoolta, Dexter tulee oven avaudutta vastaan häntä vispaten ja pusuja jaellen. Välillä myös saatan saada tassua naamaan “high five tulit kotii” 😀

Minkään näköisiä ongelmia ei ole ollut, ‘laittomuuksia’ ei järsi, mutta luita senkin edestä ja jos luuta ei juuri sillä hetkellä löydy niin sormetkin kelpaavat.. Lapsien kanssa tulee myös hyvin toimeen. Dexteriä kiinnostaisikin paljon puuhastella meillä käyvien hoitolasten kanssa, mutta Dexter ei ymmärrä sitä, että pieni lapsi ei ole sama asia kuin esimerkiksi serkkupoika Jedi. Nykyisin Dex moikkaa lapsia iloisesti, mutta sen jälkeen antaa yleensä lasten olla omassa rauhassaan 🙂

Hurja vahtihurtta Dex myös on. Välillä jos kuuluu jostain epämiellyttävää ääntä tai ovikello soi, Dex päästää matalan ja suht hiljaisen haukahduksen. Mutta nekin loppuvat lyhyeen nuo haukahdukset. Muutoin Dexter ei hauku kummempia. Jos toinen koira haukkuu, se on Dexterille vielä pelottava asia, kun ei ymmärrä, että miksi ja mille toinen haukkuu.

Dexter on kyllä aivan sydämen valloittaunut pikkuherra, tai no pieni ja pieni, kun Dex kunnolla itsensä pitkäksi venyttää, pituutta löytyy melkein kokonaisen sohvan(kolmipaikkaisen) verran. Tästä syystä Dexteriä välillä kutsutaan myös metriheikiksi. Rakkaalla lapsella monta nimeä! Hyvää itsenäisyyspäivää!

Varaajana toimi Nelli

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: