Kodin saanut koira: DOOBY

Syntymäaika: 9/2020
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

Dooby on herättänyt paljon kiinnostusta, eikä siitä oteta enempää kyselyitä vastaan.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
15.3.2021
Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarhaa on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää noin sata koiraa, maksimissaan 150, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuva romanialainen pariskunta.

Yksi Carpen tarhan nuorista vahvistuksista on veikeä Dooby. Doobyn äiti, jo hieman iäkkäämmänpuoleinen saksanpaimenkoiramix, asusteli maaseudulla piha-alueella, jonne ihmiset kävivät kerran viikossa jättämässä koiralle ruokaa. Ja kuinkas ollakaan, steriloimaton narttukoira tuli tiineeksi ja synnytti kahdeksan pentua. Olosuhteet eivät olleet riittävät vanhalle, juuri synnyttäneelle emolle tai pennuille, ja ikävä kyllä emo ja kaksi pennuista kuoli muutaman päivän kuluttua synnytyksestä. Kuusi pennuista päätyi Carmenille pulloruokittavaksi, mutta elämässä kiinni pysyminen ei ole helppoa emottomalle pennulle, ja ikävä kyllä ainoastaan yksi pentu selvisi hengissä. Tämä pentu sai nimekseen Dooby ja muutti Carpen tarhalle kolmen kuukauden ikäisenä.

Dooby on Carmenin mukaan hyvin ystävällinen ja reipas pentu, joka suhtautuu ihmisiin avoimesti ja tulee toimeen kaikenlaisten koirien kanssa. Dooby on aktiivinen ja toimelias ja käyttää ääntään esimerkiksi leikkiessään muiden pentujen kanssa. Doobylla on perimässään saksanpaimenkoiraa, joten Dooby on varmasti myös aikuisena toimelias ja virikkeitä kaipaava koira.

Dooby etsii aktiivista kotia, joka on valmis sitoutumaan pennun lempeään kasvattamiseen aikuiseksi koiraksi. Doobylla on kokemusta pääasiassa tarhaympäristössä toisten koirien kanssa elämisestä, joten kaikki uudessa elämässä Suomessa tulee olemaan aivan uutta ja ihmeellistä. Näihin asioihin tutustuminen vie aikaa ja omistajalta vaaditaan sitoutumista ja kärsivällisyyttä. Edellytämme, että adoptiokodit sitoutuvat 100% koiralähtöiseen koirankäsittelyyn.

Dooby on tällä hetkellä noin 40 cm korkea ja painaa noin 14 kg. Arvio on, että Dooby tulee aikuisena olemaan max 50 cm korkea.

Päivitykset
8.4.2021
Ihastuttava Dooby varattiin omaan kotiin! <3
15.3.2021
Dooby on nyt Kulkurien adoptio-ohjelmassa ja odottaa että oma ihminen huomaa hänet.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Dooby tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin  kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen kastrointia.

Dooby saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dooby on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Elina Ruuhinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: