EMA
* Arvioitu syntymäaika 1.-15.8.2014
* Narttu
* Romaniassa
19.2.2015
Anda ja Alina Murgu ovat äiti ja tytär, jotka ovat omistaneet elämänsä eläinsuojelulle. Romanialaisen eläinsuojelijan elämä maassa, jossa on paljon köyhyyttä, katkeruutta ja vihaa, ei ole helppoa. Anda ja Alina saavat jatkuvasti vihamielisiä viestejä ympäristöstään, mutta jatkavat sinnikkäästi loputonta työtään. Eräänä päivänä Oltenitan, romanialaisen kaupungin kadulla heidän eteensä osui nuori pentu. Sellainen, joita Romanian kadut ovat pullollaan. Emaksi nimetty tyttö pääsi Andan Frumusanissa sijaitsevan kodin yhteydessä olevalle tarhalle turvaan. Sitä kautta se päätyi Kukurien adoptio- ohjelmaan omaa kotiaan etsimään.
Ema on terve ja normaali pentu. Se on kuitenkin ehkä aavistuksen rauhallisempaa sorttia, kuin useimmat laijtoverinsa. Ihmisen seura on sille kaikista arvokkainta ja ihmisen kanssa se jaksaisi leikkiä ja viettää aikaansa vaikka kuinka kauan. Ema ei ole tarhalla kova haukkumaan, joten sen tuleva koti saattaisi sijaita kerrostalossakin. Andan mukaan Ema on “täydellinen perhekoira”.
Ema on tällä hetkellä noin seitsemänkiloinen ja sen odotetaan aikuisena olevan painavan noin 12 kiloa ja olevan korkeudeltaan noin 35 senttiä.
21.2.2015
Ema on tänään varattu omaan loppuelämän kotiin Suomeen.
3.4.2015
Ema on tänään matkustanut omaan kotiinsa. Onnea Ema ja perhe.
Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.
Mikäli Ema tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.
Ema saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ema on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Harkittuja yhteydenottoja odottaa Maarit Auranen.