Kodin saanut koira: EVELIN (nyk. Minni)

Syntymäaika: 6/2022
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme,  luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

12.02.2023

Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koditonta koiraa kerrallaan. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Koiria päätyy Luizalle hänen tai kyläläisten löytäessä niitä lähialueelta pelloilta, metsistä tai teiden varsilta ja ne ovat yleensä entisiä omistettuja ja sittemmin hylättyjä koiria tai näiden jälkeläisiä. Luiza ja Stefan huolehtivat kahdestaan eläimistään ja lisäksi he pyrkivät toimimaan aina resurssiensa salliessa alueella kestävän eläinsuojelutyön parissa sterilointikampanjoita järjestäen, jotta jonain päivänä alueella olisi vähemmän kodittomia eläimiä.

Evelin päätyi Luizan hoiviin kun Grădiştean kylän varapormestari pyysi Luizaa auttamaan Evelinin ja tämän veljen kanssa. Joku oli hylännyt sisarukset läheiseen metsään oman onnensa nojaan ilman emon hoivaa. Luiza kävi pelastamassa pikku pennut miehensä Stefaniin kanssa ja heillä todettiin parvovirus. Sisarukset taistelivat urheasti parvoa vastaan ja Evelin selvisikin parvosta. Evelinin veli ei ollut yhtä onnekas ja pitkän taistelun jälkeen pikkuinen nukkui pois.

Evelin on leikkisä ja hupsu pikku neiti, joka vaikuttaa tulevan hyvin toimeen niin muiden koirien kuin kissojenkin kanssa. Aktiivimme tapasivat Evelinin helmikuussa vieraillessaan Luizan luona. Aktiiveja Evelin vaikutti kovasti arastelevan ja piiloutui koppiinsa turvaan. Vieraat ihmiset kuitenkin Eveliniä kiinnosti ja tyttö kurkkii kopista aktiivien touhuja sekä kävi syömässä kauempaa hänelle heitettyjä herkkuja. Tutut ihmiset ovat Evelinille turvallisempia ja tyttö heilutteleekin ajoittain iloisesti häntää Luizalle ja Stefanielle sekä käy syömässä herkkuja heidän kädestä. Tutun ihmisen sylissä Evelin vaikuttaa kuitenkin hieman jännittyneeltä, mutta ajan kanssa hieman rentoutuu. Evelin on Luizan mielestä aivan täydellinen ja upea pikku pentu. Evelin välillä haukkuu hyvinkin kimeällä äänellä pihan tapahtumille omasta häkistä käsin.

Evelinille etsitään kotia rauhallisesta ympäristöstä ja koirakokeneesta perheestä, jossa ei ole pieniä lapsia. Evelinille olisi myös tärkeää, että kodista löytyisi jo entuudestaan reipas ja tasapainoinen koirakaveri, joka osaisi opastaa Eveliniä kotikoiran tavoille. Evelinillä ei ole kokemusta kotikoirana olemisesta ja kaikki meille normaalit asiat ovat hänelle uusia sekä jännittäviä. Evelin tuleekin tarvitsemaan kodilta paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin kasvatusmenetelmiin.

Tammikuussa Evelinin säkäkorkeus oli noin 30-35 cm ja hän painoi noin 6-7 kg. Eveliniä ei ole vielä steriloitu, mutta se tullaan tekemään ennen Suomeen matkustamista.

Päivitykset

29.07.2023

Evelin, nykyisin Minni, matkusti perheensä luokse ja aloittaa nyt aivan uuden elämän rakastettuna perheenjäsenenä.

13.06.2023

Evelin sai tänään iloisia uutisia, joita ei vielä itse tiedäkkään. Tämän pieni tytön tyllerö on varattu Suomeen omaan kotiin.

12.02.2023

Evelin tepsutteli Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään sitä ikiomaa kotia.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Evelin saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Evelin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Ilona Lahti-Nuuttila

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: