Kodin saanut: FELIX

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

FELIX

* n. 6v

* uros

* kastroidaan

* Virossa

 

 

 

15.1.2013

Felixin omistajan kuoltua tämä jäi ihan tyhjää taloa ja pihaa vahtimaan. Rakveren tarhan johtaja meni noutamaan tätä luultavasti koko elämänsä ketjussa elänyttä koiraa tarhalle, jossa se nyt etsii uutta kotia. Niin kauan Felix on ainakin ketjussa elänyt, että ketju oli painautunut sen ihon alle ja se jouduttiin leikkaaman pois sivuleikkureita apuna käyttäen. Ehkä juuri tästä syystä Felix on kaulanseudustaan arka.

Felixin rotuperimässä voisi olla jotain paimenkoiraa, sillä tämä energinen ja leikkisä mies käyttää hieman hampaitaan leikissä mukana. Se ei siis todellakaan pure, vaan leikkinäykkii innoissaan mm. ihmisen käsiä. Kaulan alueelle koskiessa, esim. remmin laitossa ja pois ottamisessa Felix varoittaa murinalla. Se ei kuitenkaan ole purrut, kunhan näissä tilanteissa toimii rauhallisesti ja määrätietoisesti. Kuitenkin tästä syystä Felixiä ei luovuteta lapsiperheeseen.

Felixin vieressä olevassa häkissä oli todella kierroksilla oleva nuori uros, joka tuli häkin läpi Felixille rähjäämään kun toin sen lenkiltä takaisin. Felix vastasi oitis toisen uroksen rähinään, joten uroksen kanssa samaan kotiin emme Felixiä luovuta. Kiva narttukaveri voisi uudessa kodissa sen sijaan ollakin! Lenkillä Felix meni kovin hajujen perässä eikä sitä niinkään ihminen siinä kohtaa kiinnostanut. Tilanne luultavasti muuttuu, kun Felix pääsee kotiin rauhoittumaan ja laskemaan stressikierroksiaan. Felix ei kuitenkaan suoranaisesti vetänyt remmissä, mutta meni kyllä niin pitkällä kuin remmiä riitti! Felix käyttää myös ääntään varsin mallikkaasti, joten asumismuoto täytyy harkita huolella.

Kooltaan Felix on noin 55-60cm.

 

6.4.2013

Felix on varattu Viroon!

 

9.4.2013

Felixin varaus peruuntui, kun tuleva koti päättikin ottaa koiran toisaalta.

3.5.2013

Felix on saanut kodin Virosta!

 

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

Varaajana toimi Nea.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: