Päivitetty 19.10.2016

Kodin saanut koira: FETA


Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa
steriloitu

 

10.2.2015
Tällä kauniilla tytöllä, Fetalla, on ollut ikioma koti Romaniassa. Yhtenä päivänä Feta oli kuitenkin hylätty kotitalonsa pihapiiriin tarpeettomana ja turhana. Feta itki ja vinkui hädissään ulkona, kun sitä ei enää päästetty kotiinsa. Paikallinen eläisuojelija Una Maria oli löytänyt hätääntyneen Fetan, eikä voinut jättää sitä oman onnensa nojaan vaan haki sen turvaan omaan kotiinsa.

Feta on tällä hetkellä tilanteesta ihmeissään ja hämillään ja sen takia hieman ujona, mutta reipastuu ja rohkaistuu varmasti kunhan pääsee omaan kotiin rakastetuksi perheenjäseneksi.

Perusluonteeltaan Feta on erittäin kiltti, ystävällinen ja ihmisrakas koira. Toistaiseksi se on ollut hyvin hiljainen ja löytyessäänkään se ei haukkunut, ainoastaan piipitti. Una Maria kuvaa Fetaa mielyttämisenhaluiseksi ja pehmeäksi koiraksi, joka varmasti tulee puhkeamaan kukkaan rakastavassa kodissa. Feta saa välillä oikein ilohepuleita, mutta toistaiseksi ne loppuvat lyhyeen, kun se pelästyy aivan kuin miettien onkohan tämä sallittua. Feta tarvitsee siis vain hieman rohkaisua ja rakkautta löytääkseen taas elämän riemun.

Kokoa neidillä on noin 16-17kg ja korkeutta noin 50cm.

Vaikka Feta on ollut kotikoirana, ei sitä ole hoidettu kunnolla. Koska Fetaa ei ole todennäköisesti ulkoilutettu, olivat sen kynnet kasvaneet jo kivuliaan pitkiksi kippuralle. Una Maria leikkasi Fetan kynnet heti ja sen uskomattoman hienosta luonteesta kertoo se, kuinka Feta oli vain rauhallisesti seurannut toimenpidettä, vaikka sitä selvästi pelotti.

Feta tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa ja sitä voisikin olla odottamassa koirakaveri uudessa kodissa. Feta kulkee hyvin remmissä ja Una Marian kertoman mukaan se nauttii kun pääsee ulos kävelylle.

20.4.2015
Missä olisi ikioma koti ihanalle Fetalle? Kodissa voisi Fetaa olla odottamassa reipas koirakaveri. Lisätty uusia kuvia Fetalle.

5.5.2015
Saimme Fetasta uusia kuulumisia! Feta on erittäin kiltti ja kaipaisi jo ikiomaa kotia. Feta tyytyy hyvin vähään ja on kiitollinen jo pienistäkin ulkoilulenkeistä. Fetan tausta on todennäköisesti erittäin kova ja se kaipaisikin nyt hellyyttä ja rakkautta. Ruokaa Feta hieman puolustaa muilta koirilta. Fetan kotihoitopaikassa Romaniassa on kaksi kissaa, joiden kanssa Feta tuli aluksi hyvin toimeen, mutta nyt Feta on alkanut jahtaamaan niitä jonkun verran. Tämä voi johtua esim.stressistä, koulutuksen puutteesta tai riistavietistä, mutta varmuuden vuoksi emme sijoita Fetaa kissakotiin.

9.6.2015
Lisätty video Fetasta.

8.8.2015
Saimme kuulumisia Fetasta ja tyttö kaipaisi jo kovasti ikiomaa kotia. Una Maria kertoo Fetan olevan kiltein koira, jonka hän on tavannut ja Fetan luonteen olevan muutenkin kerrassaan hurmaava. Feta on erittäin fiksu ja kuuliainen tyttö. Una Maria kertoo, että kuvissa Fetan ihana olemus ei välity kunnolla, vaan se vaikuttaa niissä paljon surullisemmalta kuin mitä on. Feta on vielä hieman arka, mutta oikeanlaisessa kodissa reipastuisi varmasti melko pian. Feta tulee hienosti toimeen myös lasten kanssa. Lisätty kaksi uutta videota Fetasta. Täältä pääset katsomaan videon nro 1 ja täältä videon nro 2.

5.10.2015
Saimme uusia kuulumisia ja kuvia ihanasta Fetasta! Fetalle kuuluu hyvää ja se on edelleen täysin oma itsensä eli erittäin lempeä ja hyväsydäminen koira, joka kaipaa hellyyttä ja rakkautta. Feta ei varsinasesti enää arkaile vaan lähinnä hieman ujostelee uusia asioita. Feta vaikuttaa kuvissa helposti kookkaammalta kuin onkaan, mutta Una Maria kertoo Fetan olevan beaglen kokoinen kompakti koira. Missä olisi tämän lempeän ja kiltin koiran ikioma koti?

22.3.2016
Feta on nyt ollut yli vuoden Kulkurien kotia etsivissä koirissa ja on vaikea ymmärtää miksei tämä lempeä ja kiltti koira löydä sitä ikiomaa kotiaan. Feta ei ole ulkonäöltään huomiota herättävän kaunis, mutta luonteeltaan se on oikea kultakimpale. Lisätty uusia kuvia Fetasta.

16.8.2016
Saimme uusia kuulumisia Fetasta ja tämä ihastuttava tyttö on reipastunut vähitellen ja on nyt jo selkeästi rennompi myös vieraiden ihmisten ja koirien kanssa. Muuten Fetan arki on ennallaan ja se odottaa edelleen ikioman kodin löytymistä.

28.8.2016
Feta on varattu ikiomaan kotiin Suomeen!

19.10.2016
Feta on saapunut omaan kotiinsa. Onnea matkaasi, Feta.

————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että vaikka kotikoiran tavat ovat Fetalle jo ainakin osittain tuttuja, ei voida silti olettaa, että se kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi sisäsiisti ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu romanialaisten kotihoito-olosuhteiden tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Feta saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Feta on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen,oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Niina Laaksonen

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.