Kodin saanut koira: FIGOR (nyk. Nasse)

Syntymäaika: 2016-2017
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa ( M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
M.G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Mihai on toiminut kodittomien eläinten kanssa pitkään ja tehnyt yhteistyötä Kulkureille tuttujen tahojen, kuten OneVetin, Carmen Mandescun ja Alina Murgun kanssa. Kulkurit ovat jo pidempään auttaneet Mihaita koirien adoptioiden saralla, mutta vuonna 2017 yhteistyö laajeni myös sterilointeihin. M.G. Rescue valmistelee omaa tarhaa Bukarestin lähistölle, noin 30 km kaupungista. Valmistuttuaan se tarjoaa suojaa noin 80 koiralle sekä muille eläimille. Yhteistökumppaneinaan Mihailla on Kulkureiden ohella saksalainen Helping Paws ja ruotsalainen ryhmä Romanian Heart.

Eläinrakas nainen on pelastanut Figorin Valcean kunnalliselta tarhalta noin kaksi vuotta sitten. Hän vei Figorin OneVetiin jossa Figorilta hoidettiin sydänmato, sitä ei ole uudelleentestattu tämän hoidon jälkeen. Nainen ei kuitenkaan voinut Figoria pitää itsellään ja näin se päätyikin sitten M.G.Rescuen tarhalle.

Figor on luonteeltaan mutkaton ja se sopisikin varmasti monenlaiseen kotiin, myös toisen koiran kaveriksi. Figor ei hauku tarhalla silloinkaan, kun muut koirat haukkuvat. Figor tulee mieluummin naisten luo kuin miehen, Mihaita hieman arastelee. Tulevan perheen onkin otettava huomioon, että miesten suhteen Figor voi olla jatkossakin varautunut. Figor käyttää mieluusti nenää ja on tiedonhaluinen ja utelias. Se tulee nuuskuttamaan vierailijoiden vaatteita uteliaana ja jää lähelle. Vierailun aikana Figor käy kerran tauolla omasa kopissaan, kodissa olisikin hyvä olla hänelle oma rauhallinen paikka, jossa voi käydä uusia asioita tarvittaessa mutustelemassa ja jossa Figorilla on aina oma rauha. Figor innostui myös leikkimään virailijoiden kanssa, ei kuitenkaan itse pyrkinyt aloittamaan leikkimistä.

Figor on noin 45 cm/12 kg kooltaan.

Päivitykset
6.7.2019
Figor tapasi tänään oman perheensä ensimmäistä kertaa. Figoria hieman jännitti, mutta nopeasti hän tukeutui omiin ihmisiin. Kotona Figoria odottaa myös koirakaveri Lucy. Onnellista yhteistä tulevaisuutta Figor ja perhe!

8.6.2019
Figor saa tänään parhaita uutisia: se on varattu omaan kotiin Suomeen, jossa sitä jo kovasti odotetaan.

7.3.2019
Figor tuli mukaan Kulkureiden adoption-ohjelmaan etsimään omaa kotia.

______________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Figor saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Figor on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: