Kodin saanut koira: GHINDA

Syntymäaika: noin 11/2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

20.2.2021
Romanian eläinsuojelullinen tilanne on lohduton ja kodittomia eläimiä on käsittämättömän suuri määrä. Koiria hylätään kaduille jatkuvasti ja lukemattomia pentuja syntyy jo olemassa olevista koirapopulaatioista. Joskus pennut ja aikuiset koirat päätyvät onnekseen hyväntahtoisen eläinsuojelijan ylläpitämälle koiratarhalle. Yksi tällaisista tarhoista on Carpen tarha. Carpe on romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha, jota on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carpella on noin 100 koiraa, joista huolehtii tarhan yhteydessä asuva pariskunta. Carpella eläimillä on paremmat oltavat moneen muuhun paikkaan verrattuna, sillä täällä eläimet pääsevät eläinlääkäriin tarvittaessa ja olosuhteista on tehty mahdollisimman hyvät koiria ajatellen. Kantavana ajatuksena tarhaa suunniteltaessa olikin se, että koirille saataisiin niin hyvä paikka oleilla, kuin se nyt tarhaolosuhteissa vain on mahdollista.

Pieni ja suloinen Ghinda päätyi Carpen tarhalle, kun eräs mies läheisestä kylästä toi sen sinne. Mies sanoi, että joko koira otetaan tarhalle tai hän päästää sen vapaaksi metsään. Tarhalla ollessaan Ghinda on osoittautunut ystävälliseksi ja rauhalliseksi neidiksi. Uusia ihmisiä hän vähän arastelee, mutta on leikkisä tuttujen ihmisten kanssa. Muita koiria kohtaan on ennemmin alistuvainen kuin päsmäri. Tarhalla ollessaan Ghinda ei ole juuri haukkunut ja tulee hyvin juttuun itsensä kokoisten sekä vähän isompien koirien kanssa.

Ghinda on noin 30 cm korkea ja painaa arviolta 4-5 kg.

Päivitykset

15.5.2021
Ghinda matkusti omaan kotiin 10.4.

20.2.2021
Suloinen Ghinda tuli suoraan varattuna sivuille <3


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ghinda saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ghinda on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: