Kodin saanut koira: GOLDY (nyk. Roosa)

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
20.3.2019
Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 50 koiraa ja 20 kissaa kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Pääsääntöisesti eläimet asuvat sisätiloissa ja ulkoilevat turvallisesti aidatulla pihalla. Kuitenkaan ei voida puhua normaalista kotiympäistöstä koirien suuren määrän vuoksi, vaikka ympäristö sellainen onkin. Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevat kaikki Luizan koirat, jotka todennäköisimmin sopeutuvat kotikoiriksi Suomeen.

Gradistean kylässä asui vanha arvostettu ja kunnioitettu pariskunta. Pariskunta piti aiemmin hyvää huolta eläimistä, joita heidän pihallaan asui, mutta pariskunnan käytyä yhä vanhemmiksi, he päätyivät vanhainkotiin. Koirat, joista pariskunta oli pitänyt huolta, jäivät jälkeen, eikä niillä ollut enää ketään, joka niistä huolehtisi. Pihalla oli useita koiria, joista osa katosi pian. Luiza epäili, että niille on tehty jotakin pahaa ja päätti yrittää auttaa jäljellä olevaa kahta koiraa.

Ensimmäisellä yrittämällä Luiza sai vain Goldyn kiinni. Seuraavana päivänä hän tuli uudelleen katsomaan ja sai myös toisen pihalla olevan koiran mukaansa.  Luiza vei koirat Cosoban tarhalle, jossa ne tällä hetkellä asustavat. Goldy on ystävällinen ja iloinen koira. Goldy nauttii kovasti ihmisten huomiosta ja siitä, että häntä silitetään. Goldy kellahtaa selälleen silittelijän viereen, jotta saisi masu rapsuja. Todennäköisesti, jos Goldy saisi itse valita, hän viettäisi aina osan päivästä ihmisen vieressä paijattavana. Goldy on kuitenkin jonkun verran energinen, joten se ei viihtyisi kuitenkaan pelkästään sohvaperunana, vaan kaipaa liikuntaa ja puuhaa. Goldy asuu toisen vanhusten pihalta pelastetun koiran kanssa yhdessä ja he tulevat hyvin juttuun keskenään. Goldy on vallan kultainen koira, joka voisi sopia monenlaiseen perheeseen.

Goldy on kooltaan arviolta 40 cm / 13 kg.

Päivitykset
15.6.2019
Kultainen Goldy lensi tänään Suomeen ja kohtasi oman perheensä ensimmäistä kertaa. Paljon onnea yhteiseen elämään Goldy ja perhe!

14.5.2019
Kultainen Goldy on tänään varattu omaan kotiin, jonne sitä jo kovasti odotellaan.

20.3.2019
Goldy tuli mukaan Kulkureiden adoption-ohjelmaan etsimään omaa kotia.

_____________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Goldy saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi GOldy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: