Enkeli: GURU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

GURU

* n 3 v

* uros (kastroitu)

* Virossa.

Pehmeäkarvainen musta pörrökissa Guru on ystävällinen ja kiltti kissapoika, joka hakee kovasti huomiota omalta ihmiseltä. Kuvissa Guru näyttää ihan surkealta pula-ajan kissalta, mutta kuvat eivät tekee oikeutta tälle ihanan luonteen omaavalle pojalle. Guru tulee itse vapaaehtoisesti syliin paijattavaksi ja Guru haluaisi istua sylissä pitkään, jos vaan ihmisellä olisi aikaa…. 

Guru ja harmaa Hallike-poika päätyivät hoitokotiin, kun iäkäs omistaja-mummo ei pystynyt enää niistä huolehtimaan, kissat olivatkin ehtineet kärsiä hoidon puutteesta jo jonkin aikaa ja olivat aliravittuja ja huonossa kunnossa. Guru on käynyt eläinlääkärin tarkastuksessa ja siltä on myös poistettu huonoksi menneitä hampaita useita. Vaikka hampaat ovat nyt hoidetut, tulevan kodin tulee varautua poistattamaan niitä jatkossakin tarpeen mukaan. Guru on testattu FiV/Felv-negatiiviseksi. Guru on tulossa kotihoitoon Suomeen toukokuussa.

25.4.2013 Guru on alustavasti varattu.

Guru sai oman kodin Hyvinkäältä toukokuussa 2013.

Varaajana toimi Tiia.

Kuulumisia kotoa 30.5.2013: Ensimmäisen viikon Guru vietti alakerrassa ja ihan ensimmäiset päivät kaapin alla kodinhoitohuoneessa. Parin päivän päästä sai jo kyllä leikittää sillä poika on todella leikkisä ja jahtaa palloja niin paljon kuin niitä vaan on näkyvissä. Yötä päivää…
Sylissä ei oikein osaa olla silitettävänä vaan pyörii, hyörii, heittää volttia ja miten päin nyt vaan olisi vielä parempi olla. Putoilee pää edellä sohvalta kun ei huomaa että reuna loppuu siinä pyöriessä… Hän on pikku pölvästi. =)

Vatsa oli aluksi löysänä, mutta parani ja nyt tuli eilen taas uudelleen ja haen tänään apteekista sitä lääkettä. Rakastaa kaikkea ruokaa ja söisi maat ja taivaat jos vaan on mahdollista. Kinkulla hänet silloin aluksi kesytin kun oli niin arka, mutta kinkkua kun ei voi vastustaa niin tuli lähelle ja sai silittää.

Jos lapset herää yöllä ja ovat sohvalla rauhassa istumassa on Guru antanut niiden silittää, mutta hän pelkää kyllä äkkinäisiä liikkeitä vaikka on jo huomattavasti sopeutunut ainakin siihen että vierestä saa kävellä ohi ilman että pitää juosta pöydän alle turvaan.

Muiden kissojen kanssa on mennyt myös tosi hyvin. Vain parilta on saanut kynnestä haistelujen jälkeen sekä yksi kissamme on sähissyt Gurulle, tosin sekin on jo loppunut. Mitään halikavereita ei Guru ole vielä niistä saanut.
Että eiköhän se siitä pikkuhiljaa. Kovin on utelias poika, mutta hieman pöljä. Ulkoterassille ei ole vielä ymmärtänyt mennä vaikka on jo alkanut katsella ovista ulos kun me kuljemme.

12.8.2013: Hei!
Ajattelin lähettää kuvan Kuru-pojusta joka pötköttelee terassilla. Jostain syystä Kurua ei kiinnosta ulkoterassi tai ikkunasta ulos katseleminen kuten kissoja yleensä. Se on vain muutaman kerran uskaltautunut terassille vaikka kuten kuvasta näkyy oli siellä mukava pötkötellä. Ilkea katse sillä kyllä oli tullessaan kuten siinä ainoassa kuvassakin näkyi, mutta pikkuhiljaa se on muuttunut lempeämpään suuntaan kun tästäkin huomaa.
Kurulle uusia haasteita aiheuttaa nyt meille Espanjasta tullut koira joita Kuru ei selvästi ollut ennen tavannut. Onneksi se luottaa meihin ihmisiin ja porttiin joka erottaa keittiön ja olohuoneen, että tutustuminen ja luottaminen koiraan voi alkaa. 

*********

28.11.2013 Kurusta tuli enkeli vatsasta löytyneiden kasvainten takia.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: