Kodin saanut koira: HERRA RANSU

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustat

27.02.2018
Komea Herra Ransu odottaa omaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa Cosobassa, joka on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyö tahoista. Herra Ransu on löydetty Onevetin tarhan läheisyydestä hylättynä.

Luonteeltaan Herra Ransu on kiltti ja ystävällinen. Outoja tilanteita se jännittää jonkin verran, jolloin se yrittään anteeksipyyntelevästi siirtyä takaisin tuttuun paikkaan. Toisten koirien kanssa  Herra Ransu tulee mutkattomasti toimeen. Ihmisiä kohtaan herra on lempeä ja miellyttämishaluinen, heti kun pötkylälle juttelee sen häntä alkaa vispata edes takaisin. Herra Ransu vaikuttaa mutkattomalta ja rauhalliselta.

Ransulla on arvion mukaan painoa noin 10 kg ja säkäkorkeutta noin 35 cm. Herra Ransu on ruumiinmalliltaan pötkylä.

14.07.2018
Ihana Ransu lensi omaan kotiinsa 13.7.

17.06.2018
Herra Ransu on tänään varattu omaan kotiin Suomeen. Onnea Ransulle ja sen tulevalle perheelle!

30.05.2018
Herttainen Ransu palaa uudelleen kotia etsivien koirien joukkoon. Herra Ransu  on testattu multiresistenttien bakteerien osalta maaliskuussa ja sen on todettu olevan ESBL-positiivinen. Multiresistenteistä bakteereista voi lukea lisää esimerkiksi täältä. Uusintatestauksessa toukokuussa Herra Ransu on todettu negatiiviseksi multiresistanttien bakteerien osalta.

27.02.2018
Herra Ransu on tänään varattu omaan kotiin.

___________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Herra Ransu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Herra Ransu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Herra Ransun yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: