Kodin saanut koira: INDIANU

Syntymäaika: 6/2014
Sukupuoli: uros
Kastroitu
Sijainti: Romania (OneVet)
Kokoarvio:

12.6.2016
Ioana Bodea on romanialainen eläinystävä, joka tekee arvokasta, mutta raskasta vapaaehtoistyötä paikallisten kodittomien koirien parissa. Ioana sosiaalistaa, kuntouttaa ja rapsuttelee koiria Cabinet Veterinar OneVetin ylläpitämällä Cosoban tarhalla. Hän on myös OneVetin omistajien luvalla rakentanut Cosoban tarhalle muutaman oman häkin, joissa on hänen turvaan ottamiaan koiria. Osa näistä koirista löytyy myös Kulkurien adoptio- ohjelmasta.

Matkatessaan Bukarestin ja Mogosoaian kaupunkien väliä kuluvan vuoden toukokuun 20. päivä, Ioana yhytti tien laidalta pienen, hyvin heikon ja täynnä punkkeja olevan koiran. Vaikka hänen kätensä ovat jo nyt täynnä töitä ja taloudelliset resurssit äärimmäisen tiukilla, on ymmärrettävästi mahdotonta kääntää selkäänsä apua tarvitsevalle. Indianun kaulaan oli pureutunut ketjun jäljet, mikä Romaniassa tarkoittaa yleensä sitä, että se on viettänyt aikaansa jonkun pihassa lyhyen ketjun päässä. Miten se on tien laitaan päätynyt, sitä tarina ei kerro.

Indianu on Ioanan suosikkeja. Se tulee erinomaisesti muiden koirien kanssa toimeen ja rakastaa ihmisen läsnäoloa ja seuraa. Siitä saakin varmasti paitsi ulkonäöltään hellyttävän, myös luonteikkaan kumppanin.

Indianu on kooltaan noin seitsemänkiloinen ja 35-senttinen.

14.6.2016
Lisätty Indianulle video.

19.6.2016
Indianun matka rakastetuksi perheenjäseneksi alkoi tänään, kun se varattiin omaan kotiin Suomeen.

9.7.2016
Indianu on saapunut omaan loppuelämän kotiin. Onnea matkaanne Indianu ja perhe.

13.7.2016
Indianu ei voinut itsestään riippumattomista syistä nykyiseen perheeseensä, mutta kohtalon sormi puuttui peliin ja Indianun oma loppuelämän koti löytyikin melkein nurkan takaa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Indianu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Indianu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Indianun yhteyshenkilö on Maarit Auranen.

Indianu 12.6.2016:
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1118752034856136/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: