Kodin saanut koira: IXY (nyk. ARVI)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

06/2015

06/2015

 

IXY

* uros

*Romaniassa

 

 

 

 

 

9.7.2015

Arkipäivää Romaniassa. Muuan mies ilmestyy hevosvaunuillaan yhteistyökumppanimme Luizan kotiovelle kesäkuun alussa, kantaen mukanaan laatikkoa. Laatikossa on koiranpentuja, jotka tämä mies haluaa Luizan ottavan huostaansa. Vaihtoehtona on että pennut mahdollisesti joutuisivat oman onnensa nojaan mikäli Luiza ei niitä huoli. Luiza tietysti ottaa suloiset pennut hoitoonsa. Pennut olivat saapuessaan täynnä kirppuja, joten pennut pestiin huolella ja ulkoloishäädettiin useaan kertaan.

Pennut, joista tyttöjä Aruna ja Bia sekä pojat Kiss, Babe ja Ixy ovat olleet aluksi hieman ujohkoja, mutta reipastuvat päivä päivältä. Pennut ovat kaikki leikkisiä ja viihtyvät hyvin muiden pentujen kanssa. Alkujännityksen laannuttua tykkäävät olla ihmisten lähellä ja ovat reippaita sekä iloisia pikku pentuja.

Pennut ovat kooltaan pieniä ja niiden arvioidaan jäävän noin 7-9 kilon painoisiksi.

10.8.2015
Romanian lämpö vaihtuu pian Suomen kauniiksi kesämaisemiksi, sillä Ixy on varattu omaan kotiin!

5.9.2015
Ixy saapui omaan kotiin Suomeen ja eikä sillä ole niin väliä, vaikkeivät maisemat juuri nyt kovin kesäisenkauniit olekaan. Ixy sai omat ihmiset ja rakastavan kodin. Mitäpä muuta sitä pieni koiralapsi tarvitsisikaan.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Ixy tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Ixy saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ixy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Lilli Lanérille.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: