Kodin saanut koira: JALMARI (nyk. Sirius)

Syntymäaika: n. 2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
22.11.2021

Carpen tarha sijaitsee Bukarestin lähellä ja sitä ylläpitää Carpe-yhdistys. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuosina 2012-2016. Kun Carmen keväällä 2016 päätti perustaa oman yhdistyksen ja rakentaa koirilleen paremman tarhan, oli Kulkureille luonnollista jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan myös uudella tarhalla.

Carpen tarhalla niin rakentamisessa kuin toiminnassakin on ollut tärkeää noudattaa Kulkurien ja Carmenin eettisiä ja kestävää kehitystä edustavia arvoja. Tarhan koiramäärä on maksimissaan 150 koiraa, jotta jokaisen yksilön henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista kyetään pitämään huolta. Tarhalla keskitytään entistä enemmän koirien kannalta hyviin elinoloihin ja esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen on tavoitteena panostaa erityisen paljon.

Jalmari asusteli aiemmin noin sadan koiran kotitarhalla, joka kuului Mitrenin kylässä asuvalle naiselle. Tarhan omistaja kuitenkin menehtyi, joten kaikki tarhalla eläneet koirat jäivät kodittomiksi. Onneksi paikalliset eläinsuojelijat tulivat hätiin, ja koirille etsittiin uudet paikat olla ja elää. Carmen otti vastuulleen näistä 19 ja niin Jalmarin tie vei Carpelle.

Aktiiviemme saapuessa tapaamaan Jalmaria, se on onnesta soikeana eikä tiedä miten päin olisi. Se häseltää ympäri häkkiä ja pomppii innoissaan aktiiveja vasten. Jopa namit jäävät tässä häsläyksessä toiseksi. Jalmari käy välillä kopissa, mutta palaa aina takaisin vieraiden pariin. Tämä energinen superpallo nauttii ihmisten huomiosta ja rauhoittuu rapsutuksiin. Se ei jännitä vieraita lainkaan ja antaa käsitellä itseään hienosti. Vaikka viereisessä häkissä on kova melu, Jalmari ei hauku joukon jatkona.

Jalmari on todella iloinen koira parhaassa iässä. Se sopisi varmasti monenlaiseen ympäristöön ja kotiin, jossa on sitouduttu tarjoamaan koiramaista aktivointia. Jalmari voisi sopia myös ensikoiraksi tai lapsiperheeseen. Jalmarin innostuessa hyppyloikkien korkeuskisoihin, saattaa kuitenkin perheen pienin mennä kumoon, joten se luovutetaan aivan pienimpien lasten perheeseen vain huolellisesti harkiten. Pörröisestä turkistaan huolimatta Jalmarista ei taida juuri olla sohvan lämmittäjäksi vaan se etsii kotia jonka kanssa viettää aktiivista elämää. Jalmarin innokkuudesta on varmasti hyötyä, sillä se on hiukan tuhdissa kunnossa. Joskin tulee huomioida, että kuntokuuri tulee aloittaa rauhaksiin, sillä Jalmarilla on pitkä tausta tarhakoirana ja puitteet varsinaiselle lihaskunnon kasvattamiselle ovat olleet huonot. Lisäksi tulee huomioida, että Jalmari on viettänyt suuren osan elämästään tarhalla, joten kotikoiran taitoihin opettelu tulee tapahtua rauhallisesti ja koiralähtöisesti.

Jalmari on kooltaan noin 45-50cm ja 20kg.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

20.3.2022

Jalmari pääsi viimein matkustamaan Suomeen ja tapasi oman perheensä. Jalmari sai uudeksi nimekseen Sirius kuten kauniin mustan koiratähden kuuluukin!

13.2.2022

Jalmari on varattu ja sitä odotetaan innolla kotiin. Onnea Jalmari!

19.1.2022

Jälleen Jalmari menee innosta sykkyrälle, kun aktiivimme astuvat häkkiin. Jalmarille ruoka maistuu ja se on päässyt hiukan pulskistumaan. Kuitenkin vielä herkkuja enemmän Jalmari rakastaa ihmisiä! Se silminnähden sulaa rapsutuksille. Jalmarin uudessa kodissa voisikin olla useampi pari rapsuttavia käsiä huolehtimaan tämän ihmisliiman päivittäisistä rakkaudenosoituksista. Vaikka Jalmari on melkoisen menevää sorttia, se rauhoittuu ihmisen läheisyyteen. Jalmari jakaa häkkiään aran narttukoiran kanssa ja ne tulevat hyvin toimeen.

22.11.2021

Jalmari aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

—————————————————————————————————————————————————————————

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Jalmari saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jalmari on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Outi Kekkonen

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: