JOULUN TOIVE

 

Katseessa on vieläkin paljon huolta,

olen nähnyt elämän nurjaa puolta.

 

Ei ollut tälläistä Joulua meillä,

kulkiessani Romanian teillä.

 

Kylmä maa oli karu ja armoton,

maassa, jossa koira on arvoton.

 

Nyt on lämmin koti ja pehmeä peti,

omat ihmiset, jotka rakasti minua heti.

 

Olen päässyt kallioille kulkemaan,

suolaista tuulta ja merta haistelemaan.

 

Metsässä monta kulkijaa on vastaan tullut,

uljaat peurat ja hirven olen kohdannut.

 

Maailma on niin ihmeellinen ja suuri,

vaikka olen elänyt, siihen tutustuin vasta juuri.

 

Pienin askelin uskallan elää uutta elämää,

luottaa sen olevan vailla huolen häivää.

 

Silti, moni ystävä on vielä siellä kaukana,

oma koti ja ihmiset vain haaveena.

 

Eivät he edes osaa odottaa tilaisuutta,

aloittaa toisessa maassa elämää uutta.

 

Toisinaan syvissä unissani siellä käyn,

haukun kuulen ja näen häkkirivien näyn.

 

Minullakin voisi elämä vielä olla toisin,

ja kaikille ystävilleni oman kodin soisin.

 

Siis yksi joulun toive mulla on;

ettei yksikään enää olisi koditon.

 

Rakkaudella, Cookie

 

Lämmin kiitos Cookie & perhe tästä kauniista joulurunosta, jonka saimme jakaa seuraajillemme.

Lue myös:

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Tapahtumakoordinaattori (2)

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää

Kulkurit mukana HESYn Joulutorilla 25.–26.11.

Kulkurit ovat mukana Hesyn Joulutorilla la–su 25.–26.11. Luvassa on eläinsuojelu- ja rescueyhdistysten yhteiset joulumarkkinat! Hanki paketteja pukinkonttiin ja auta samalla kodittomia eläimiä. Tarjolla ainutlaatuisia käsitöitä, herkkuja, kortteja, järjestöjen...

lue lisää

Joulukalenterit ja joulukortit nyt tilattavissa

Kulkurien uniikit joulukalenterit Nyt saamme jo hiiskua jännittävistä uutisista: tänä vuonna olemme saaneet myyntiin jopa kahta erilaista, aivan mielettömän upeaa, Kulkureille varta vasten suunniteltua paperijoulukalenteria. 😍 Koiraperheen oma joulukalenteri...

lue lisää

Shout it Out -huutokauppa vol. 8 alkaa 13.11.

Kulkurien huippusuosittu Shout it Out -hyväntekeväisyyshuutokauppa tulee taas, nyt jo kahdeksatta kertaa! Huutaja Tänä vuonna huutaminen alkaa 13.11.2023, mutta huutokaupparyhmään kannattaa liittyä jo nyt, jotta pääset fiilistelemään viime vuoden lahjoituksia ja...

lue lisää

Kulkurit ry mukana HESY:n Löytöeläinpäivillä 7.-8.10.

HESY:n perinteiset löytöeläinpäivät tulevat taas 7.-8.10. ja Kulkurit ry on mukana tapahtumassa Löydät meidät siis löytöeläinpäiviltä, jossa sinulla on mahdollisuus tulla moikkaamaan meitä ja kyselemään lisää Kulkureiden toiminnasta. Meiltä löydät myös Kulkureiden...

lue lisää