Kodin saanut: KARU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

KARU

* noin 1-vuotias
* uros
* Virossa

 

 

 

 

Karu ei oikeastaan nimenä sovi tälle tyypille ollenkaan, muuta kuin siksi että Karu tarkoittaa eestiksi karhua. Käytetään sitä kuitenkin, kun sellainen nimi sille on tarhalla annettu.

Karu asuttaa viimeistä häkkiä Virumaan tarhalla Rakveressa. Näky on vaikuttava kun pitkän häkkirivistön jälkeen katseeni siirtyy viimeiseen häkkiin ja osuu valtavaan mustaan karhuun, joka seisoo takajaloillaan häkin ovea vasten. Saan kuulla Karun tarinan samalla kun katselen sen nauravaa naamaa, joka sanoo; “Tahdon ulos täältä!”

Karun menneisyys on karu.. Se on elänyt kerrostalokaksiossa, ja sen entinen omistaja on ollut alkoholisti, joka varmasti aika usein on unohtanut hoitaa Karua. Viimeisen kerran Karu kuitenkin unohdettiin asuntoon ryyppyputken ajaksi kahdeksi viikoksi, kunnes tarhalle ilmoitettiin koirasta. Tarhan pitäjä Kalle meni hakemaan koiraa ja kuvaili näkyä asunnossa kuvottavaksi. Karu oli kaiken hajun keskellä laiha, muriseva olio ja Kalle mietti että tästä ei hyvää seuraa… Niin vain Karu kuitenkin lähti Kallen matkaan ja matkasi tarhalle. Ei mennyt kauaa kun tarhalla huomattiin että Karu on aivan kiltti, vain huonolla hoidolla ollut nuori mies, joka tarhalle päästyään säännölliselle ruualle ja ihmisten seuraan alkoi vapautua ja rentoutua nopeasti.

Itse en olisi Karun käytöksestä osannut päätellä mitään sen menneisyydestä, vaikka olemus olikin hoikka, oli Karu elinvoimaisen näköinen ja ennenkaikkea hyvin iloinen, reipas, avoin koira. Lenkille Karu lähti enemmän kuin mielellään ja kulki hihnassa niin suureksi ja nuoreksi koiraksi ihmeen hienosti. Karu on leikkisä ja aktiivinen, mutta ei suinkaan mikään vallaton riehuja, vaan siihen saa kontaktin ja se viihtyy ihan hiljaa paikallaankin rapsuteltavana. Toisista koirista Karu tykkää ja voisin hyvin kuvitella sen viihtyvän narttukoiran kanssa tulevassa kodissaankin.

Karu ei suuremmin hauku eikä tuhoa häkissään, sillä se on tottunut elämään kerrostalossa. Karua voisi lempeän luonteensa puolesta sopia lapsiperheeseenkin, mutta tietysti Karun suuri koko on otettava huomioon.

Karu on noin 70-75 cm korkea ja ikää pojalla on vuoden verran.

Karu etsii kotia, jossa se saa riittämiin liikuntaa ja jossa sen koulutusta jatketaan, joitain peruskäskyjä Karulle on taidettu opettaakin.

Lempeä karhu Karu tulee olemaan varsin upea koira ja uskon että sen elämän ensimmäisen vuoden haamut jäävät luotettavassa ilmapiirissä täysin taakse ja Karu tulee olemaan onnellinen, tasapainoinen koira.

Yhteydenotot Sallalle.

Päivitetty 13.7.2012

16.7.2012

Karu sai kodin Virosta.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: