Kodin saanut koira: KINDO

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Kindo kotihoidossa 12/2015

Kindo kotihoidossa 12/2015

KINDO

* arvioitu syntymäaika n. 1/2014

* uros

* kastroitu

SUOMESSA

 

 

26.11.2014
Kindo on yksi niistä onnekkaista koirista, joka on pelastettu Bucharestin kaduilta harhailemasta. Kindon pelasti Onevet-klinkan ihana hoitaja Alexandra ja nyt Kindo odottaakin ikioman kodin löytymistä Onevetissä.

Kindo on noin 35 cm korkea ja painoa pojalla on noin 10 kg. Ruumiinrakenteeltaan Kindo on “makkaramallinen” ja siinä voi hyvin olla isompikin ripaus mäyräkoiraa. Kindon karva on äärettömän pehmeää, suorataan silkkistä.

Kulkurien aktiivit tapasivat Kindon Onevetissä lokakuussa 2014 ja kuvailivat sen olevan vauhdikas, leikkisä ja rohkea, kokonaisuutena erittäin mielyttävä nuori koira. Kindon erikoisuutena on persoonallinen haukku-ääni, mikä kuulostaa kuin rikkinäiseltä lelulta. Kindo tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Nuoren koiran kohdalla sitoutuminen on parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

14.1.2015
Ilouutisia! Kindo on tänään varattu omaan kotiin Suomeen!

13.2.2015
Kindo on matkustanut omaan kotiin. Onnea uudesta perheenjäsenestä!

31.7.2015
Kindo palaa kotia etsivien koirien joukkoon. Kindolla on ilmennyt omassa kodissa muutamia haasteita, joiden kanssa uuden kodin tulisikin olla valmis työskentelemään pitkäjänteisesti.

Halutessaan huomiota tai tylsistyessään Kindo saattaa “komentaa” muristen ja näykkiä hyvin pentumaiseen tyyliin olematta kuitenkaan aggressiivinen. Omistaja kertoo, että Kindo saattaa pelätä hieman vierailta, erityisesti miehiä ja lapsia ja jopa näykätä heitä. Kindo on reaktiivinen sekä iästään johtuen kokeilee selvästi nyt rajojaan. Lisäksi Kindo saatttaa rähjätä ja vetää hihnassa, joten myös hihnakäyttäytymistä tulisi treenata. Uuden omistajan tulisikin tarjota Kindolle rajoja ja rakkautta sekä rutkasti kärsivällisyyttä. Kindo nauttii ulkoilusta ja tarvitsee myös paljon aktiviteetteja ja liikuntaa, jotta pääsee purkamaan energiaansa oikeanlaisella tavalla. Kindo tulee hienosti toimeen kaikkien muiden koirien kanssa, joten sitä voisi olla odottamassa koirakaveri uudessa kodissa.

Kindon Suomessa tavannut Kulkurien aktiivi kuvaili Kindon olevan kokonaisuutena aivan valloittava tapaus, tasapainoinen ja reipas. Nyt Kindo tarvitsisi vain selkeät rajat ja paljon aktiviteetteja. Kindo painaa nyt noin 16 kg. Varmuuden vuoksi emme luovuta Kindoa lapsiperheeseen.

26.9.2015
Saimme uusia kuulumisia Kindosta. Kindo on käynyt rutiinirokotuksissa ja eläinlääkärikäynti sujui vallan mainiosti! Kindo lomailee tällä hetkellä maalla ja nauttii hurjasti päästessään siellä juoksemaan vapaana. Tällöin Kindo on täysin omassa elementissään riemuitessaan vapaudesta ja juoksemisesta, mutta ei kuitenkaan lähde kauas omasta ihmisestään vaan pysyy lähellä. Kindo tarvitseekin pajon liikutaa ja ulkoilua, mutta sen lisäksi myös runsaasti aivotyöskentelyä. Saadessaan liian vähän aktivointia, saattaa Kindo normaalin koiran tavoin purkaa turhautumistaan ei-toivotuin tavoin eli nakertamalla esim. sohvaa.

Muihin ihmisiin, etenkin miehiin ja lapsiin,  Kindo saattaa edelleen suhtautua muristen ja jopa näykätä heitä, jos siihen annetaan tilaisuus. Tulevan omistajan tulisikin olla valmis työstämään tätä haastetta runsaasti. Tulevan omistajan tulee olla sitoutunut kärsivälliseen ja jatkuvaan työskentelyyn Kindon kanssa. Työskentely tulee varmasti olemaan pitkäaikaista, mutta palkitsevaa.

Lisätty uusi kuva ja video Kindosta.

5.11.2015
Kindo on lomaillut ajoittain maaseudulla ja nauttii siellä vapaudesta täysin rinnoin. Kindoa pystyy pitämään irti huoletta, sillä se tulee hienosti luokse kutsusta. Kindo vahtii omaa pihaa jonkun verran ja ilmoittaa vieraat haukkumalla. Kindo on selkeästi rennompi  päästessään pois kaupunkiolosuhteista ja siksi olisikin hienointa, jos Kindon uusi koti löytyisi paikasta, jossa sillä olisi oma piha eikä koti sijaitsisi aivan kaupunkien keskusta-alueilla. Lisätty uusia kuvia Kindosta.

3.12.2015
Kindo on siirtynyt kotihoitopaikkaan ja piakkoin saamme kuulumisia, miten Kindon arki on lähtenyt sujumaan uudessa paikassa.

7.12.2015
Kindon kuulumisia kotihoidosta:

“Kindo on todella reippaasti sopeutunut uuteen ympäristöön, eikä mitään ongelmia ole ollut. Kindo oppii nopeasti ja ymmärtää heti, mitä siltä halutaan. Energisyyttään se on päässyt purkamaan kodin toiseen koiraan ja lelujen tuhoamiseen. Kindo rakastaa ulkoilua ja aktiviteetteja. Kun Kindo pääsee puuhastelemaan tarpeeksi, on se kotona melko rauhallinen.

Sisääntuleville vieraille se on haukkunut, mutta haistelujen jälkeen on nopeasti kaverustunut ja istunutkin sen jälkeen vieraiden sylissä niin kauan kuin rapsutuksia riittää. Kodin ulkopuolella ei aristele ihmisiä ollenkaan ja luottavaisesti tekee tuttavuutta ihmisten kanssa, jotka kiinnittävät Kindoon huomiota. Kindo ei häiriintynyt edes Helsingin keskustassa ihmisvilinässä kulkemista. Ahtaisiin paikkoihin, kuten junaan tai hissiin meneminen on pelottanut ja sitä nyt treenaillaan kovasti. Kokonaisuudessaan hyvin miellyttävä koira varustettuna ihanalla nuoren koiran hassuudella.”

Lisätty uusia kuvia Kindosta.

4.1.2016
Vuosi on vaihtunut ja saimme uusia kuulumisia Kindon kotihoitopaikasta. Kindolla sujuu vallan hienosti kotihoitopaikassa ja kotihoitaja kertookin, että Kindo soveltuu aiemmista tiedoista poiketen hyvin myös kerrostaloon, sillä se ei ole taipuvainen vahtimiseen eikä hauku turhia. Myös aiemmin Kindosta mainittu näykkimistaipumus on kotihoitajan kertoman mukaan puhtaasti leikkimistä eikä millään tavoin aggressiivista käyttäytymistä. Kotihoidossa Kindo ei ole näykkinyt kuin pari kertaa todella innoissaan ollessaan ja on silloinkin kiellon jälkeen lopettanut toiminnan heti. Eli selkeiden rajojen myötä Kindon käytös on korjaantunut upeasti.

Tässä vielä kotihoitajan omin sanoin Kindon kuulumisia:
“Kindolla sujuu kotihoidossa hyvin. Sen kanssa on hyvin helppo elää. Kotona se ei hauku tai muutoinkaan aiheuta ongelmia. Autossa ja julkisissa kulkeminen onnistuu loistavasti. Kindo on sen verran rohkea, että pärjää helposti uusissa tilanteissa ja tottuu niihin nopeasti. Kindo menee oma-aloitteisesti tutustumaan uusiin ihmisiin ja oppii luottamaan heihin nopeasti. Liikaakin se on välillä reipastunut ja alkanut innoissaan haukkua kadulla vieraille koirille. Sitä ollaan nyt koulutettu pois ja hyvin edistytty sen suhteen. Haukkuminen ei ole kuitenkaan vihaista, sillä Kindo haluaa päästä tapaamaan vastaantulevat koirat ja on tullutkin kaikkien kanssa loistavasti toimeen. Peruskäskyt ovat hallussa ja Kindo on helppo ottaa mukaan minne tahansa.”

Kindon kohdalla voidaankin siis todeta, että se tarvitsi vain oikeanlaisen ympäristön eli määrätietoisen, rakastavan ja liikunnallisen hoitokodin ja siten sen entisen kodin kuvailemat haasteet poistuivat.

Lisätty uusia kuvia Kindosta.

12.2.2016
Ilouutisia! Kindon pitkä odotus on vihdoin palkittu ja se on varattu ikiomaan kotiin!

27.2.2016
Kindo on tänään muuttanut loppuelämän kotiin. Ihanaa yhteistä taivalta Kindolle ja sen omalle perheelle!

22.4.2016
Saimme kuulumisia Kindolta perheineen:

“Kindo on ollut meillä seitsemän viikkoa. Hän on hyväntuulinen, reipas ja älykäs koira. Sisätiloissa ja kotipihassa Kindo on rauhallinen ja tarkkaileva koira. Metsässä hän on sähäkkä ja nopealiikkeinen tutkija.

Joka päivä yllätymme iloisesti siitä mitä Kindo jo osaa tai on oppinut meidän käytännöistä tarkkailemalla. Iloitsemme jokaisesta luottamuksen osoituksesta ja kontaktin ottamisesta. Mitään systemaattista koirakoulua emme ole harjoittaneet. Olemme vain eläneet arkea ja tuntuu kuin Kindo olisi aina ollut meillä.
Hihnassa kuljetaan nätisti, ruokaa otetaan vasta kun annetaan lupa, paikalla pysytään pyydettäessä, luokse tullaan pikavauhtia ym. Kiitän näistä taidoista Kindon kotihoitajaa. Mitähän kaikkea muuta hän osaa, mutta emme ole hoksanneet edes pyytää?

Ensimmäinen viikko oli luottamuksen kasvattamista ja totuttautumista puolin ja toisin. Ymmärrettävästi Kindo näytti hampaita, kun puolusti reviiriään tai koki toisen koiran uhkaksi. Koitimme luoda “kaikki rakastaa kaikkia ja rakkautta riittää kaikille” -tunnelman kotiimme. Nyt arki sujuu ongelmitta aiemman koiramme kanssa. Aamuisin koirat pusuttelevat iloissaan. Kindokin selkä mutkalla heiluttaa häntäänsä niin, että se osuu silmiinsä. Useimmat kylän koirat tavataan haukkumatta häntä heiluen, mutta harvoille pitää ensin jutella ja sitten vasta haistella. Haukkumisen aloittaa useimmiten vanhempi koiramme, jonka mielestä Kindon selän takaa on turvallista huudella ohikulkijoille.

Tyttäremme romsku Boxyn kyläilyissä pitää aina ensin tarkistaa arvojärjestys pikaisella painilla, mutta sitten hyvillä mielin käydään ringissä nuolemassa toisten ruokakupit ja samalla sohvalla pötkötellään. Kindo ja Boxy nauttivat vauhdin hurmasta toistensa seurassa. Kuurupiiloa ja kilpajuoksua rymistellään takapihalla ja metsässä. Kindo ovelana vaanii Boxyn keppiä tai lelua ja salamana nappaa sen, jos Boxyn keskittyminen hetkeksi herpaantuu – ja taas juostaan peräkanaa.
Boxy voittaa massan ja vauhdin osalta, Kindo pääse voitolle kestävyyden ja ketteryyden avulla. Illalla koirat pötköttelevät pitkin lattiaa ja me henkilökunta hierotaan lenkistä kipeytyneitä lihaksiaan.

Kindo nauttii ulkoilusta. Kävelemme pitkiä metsälenkkejä. Siellä hän hyppii kiveltä kivelle (uskon, että hänessä on ripaus vuorikaurista) ja kiipeää aina korkeimmalle kohdalle tähystämään. Tähystäminen on lempipuuhaa. Nyt se onnistuu myös takapihalla, kun aidassa ei ole lehtiä, mutta meidän pitää joko tehdä pensasaitaan aukko tai rakentaa tähystystorni, että ohikulkijoiden liikkeet ovat Kindon tiedossa. Aluksi Kindo haukkui tiellä liikkuvia ihmisiä, mutta nyt vain harvat saavat tämän kunnian. Keväisenä päivänä pihatöitä tehdessämme Kindo pötkötteli aina aurinkopaikkaan siirtyen meidän lähellämme ja tarkkaili ohikulkijoita. Eräskin pariskunta koiran kanssa oli hyvin pettyneitä, kun eivät kuulleet Kindon haukkua. Se on niin hassun kuulosta, että väkisin tulee hymy huulille.

Tiesimme, että Kindo upea koira, mutta meitä pelotti miten oma ja tyttäremme koira suhtautuvat uuteen tulokkaaseen. Lopulta päätimme ottaa riskin ja luottaa, että koira laumaeläimenä ottaa paikkansa ja lisäksi Niina varaaja lupasi, että ongelmatapauksissa Kulkurit auttavat. Kaikki pelkomme naurattavat nyt kun mikään kauhukuvitelmamme ei ole ollut lähelläkään totuutta.”

Suuret kiitokset ihanista kuulumisista ja oikein hyvää jatkoa veikeälle vuoristokauriille ja hänen perheelleen!

—————————————–

Kindo on saapunut Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kindo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Kindon yhteyshenkilönä toimii Niina.

Video Kindosta 9/2015

Video Kindosta 23.10.2014

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: