Kodin saanut: MUFFIN

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

MUFFIN

* uros

* s. 1.1.13

* Romaniassa

 

 

 

11.04.2013

Viime vuoden loppupuolella, juuri ennen vuoden vaihdetta, eräs eläinrakas, vanha rouva näki Bukarestin kaduilla elävän kaltoinkohdellun, pienikokoisen mutt hieman pyylevän tyttökoiran. Rouva ei raaskinut jättää tätä koiraa enää kadulle vaan toi tytön luokseen. Parin päivän kuluttua tämä pyylevä tyttökoira synnytti kuusi pienen pientä karvapalleroa maailmaan. Vanhan rouvan naapurit kehottivat häntä heittämään pennut roskiin, niin kuin Romaniassa hyvin usein toimitaan ei-toivottujen pentujen kohdalla. Hyvyys kuitenkin voitti ja rouva päätti pelastaa pennut. Hän otti yhteyttä eläinsuojelija Carmen Mandescuun, joka puolestaan pyysi apua meiltä Kulkureilta. Ja näin alkoi kuuden pikkukoiran kodinetsintä ja haave paremmasta elämästä.

Romanialaisittain hyvin onnekkaat pennut syntyivät 1.1.2013 ja ovat nyt päässeet kolmen kuukauden ikään. Pentujen rokotusohjelma aloitettiin 14.3.13 ja ne ovat valmiita matkustamaan uusiin koteihinsa toukokuun puolen välin jälkeen.

Yksi pennuista on jo saanut oman kodin Romaniasta ja kaksi on varattuja Suomeen. Emo tulee jäämään sen löytäneen vanhan rouvan koiraksi.

Kaikki pennut ovat leikkisiä, sosiaalisia ja uteliaita niin kuin jokaisen pienen koiranpennun kuuluukin olla. Pennut etsivät sitoutuneita koteja, joissa koiranhankintaa on harkittu tarkasti. Pienet karvapalleroiset kaipaavat ihmisiä, jotka ymmärtävät suloisten, pienten pentujen kasvavan aikuisiksi koiriksi ja tarvitsevan kodin sekä rakkautta seuraavan 10-15 vuoden ajan. Kotien tulee osata opastaa pentu kannustavin ottein kotikoiran tavoille aina sisäsiisteydestä, yksinoloon ja hihnakävelyyn. Perheen tulee myös osata rakastaa ja huolehtia koirasta niin myötä kuin mahdollisissa vastoinkäymisissä.

Pentujen emo on 2 – 2.5 vuotias ja painaa n. 8 kiloa. Pennutkaan eivät siis tule kasvamaan kovin suuriksi.

Hellyyttävä herrasmies Muffin on muuten lähes kokonaan hunajanvärinen, mutta pikkumiehellä on rinnassaan pieni valkoinen läiskä ja häntä on tumma. Muffin painoi 10 viikon iässä 2.9 kiloa.

Muffin tullaan luovuttamaan sirutettuna, rokotettuna ja loishäädettynä. Muffinilla tulee myös olemaan oma EU-passi matkassaan.

Huomioithan että tuleva koti sitoutuu steriloimaan/kastroimaan pennun kohtuullisen ajan kuluessa Suomessa (Kulkurit osallistuvat sterilointikuluihin 25 %:lla).

Tutustuthan ennen yhteydenottoa koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

16.4.13

Muffin on varattu Suomeen.

Muffinin kodinetsinnässä auttaa Anna-Aurora.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: