Kodin saanut: BIFF

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 BIFF

* n. 1-1,5 v

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

31.7.2013

Eräänä heinäkuisena päivänä Biff oli saanut tarpeekseen katukoiran elämästä ja päätti että nyt asiat muuttuvat. Biff kävelikin suoraan Onevetin toimistoon ja pääti lopettaa kulkukoiran elämän ja aloittaa työt toimistokoirana.

Huolimatta siitä että Biff on todennäköisesti elänyt aina kadulla, se on silti äärettömän sosiaalinen koira, joka RAKASTAA kaikkea. Ihmiset ovat Biffin mielestä aivan ihania ja ihmiset saavatkin käsitellä Biffiä ihan miten vaan, Biff viihtyy sylissä, selällään, mahallaan ja ihan miten päin vaan kunhan hänelle muistetaan antaa paljon rapsutuksia. Biff on todella avoin, sosiaalinen ja rento poika.

Biff tulee myös loistavasti toimeen muiden korien kanssa, joten tulevassa kodissa Biffillä voisi olla mukava tyttökaveri odottamassa. Biffille asumismuodoksi sopii myös kerrostalokin, sillä se ei ole äänekkäämmästä päästä oleva koira.

Nyt olisi jo Biffin aika päättää toimistokoiran hommat ja aloittaa kotikoiran elämä ikiomassa kodissa.

Biff edustaa makkakoirien klaania eli sillä on pitkä selkä ja lyhyet jalat. Korkeutta Biffillä on noin 35-40cm ja painoa noin 12-15kg.

Tutustuthan huolellisesti koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!
10.9.2013

Biff on varattu omaan kotiin!

20.9.2013

Biff matkusti omaan kotiinsa.
Varaajana toimi Saila.


Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: