Kodin saanut: BROWNIE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

BROWNIE

* n.2-4 vuotias

* uros

* kastroitu

* Romaniassa

 

 

 

21.3.2013

Brownie elää Romanialaisen eläinsuojelijan ja yhteistyökumppanimme Andan Murgun luona suuressa koiralaumassa. Pienikokoisena, nöyränä ja laumaan sopeutuvaisena poikana Brownie on oppinut tulemaan toimeen toisten koirien kanssa.

Brownien toinen silmä on sokea. Omalla suloisella tavallaan Brownien vanha silmävamma saa tämän pojan näyttämään hyvinkin liikuttavalta ja persoonalliselta. Silmä ei poikaa tai sen vauhtia vaivaa laisinkaan eikä  välttämättä myöskään aiheuta tulevaisuudessa mitään toimenpiteitä sen suhteen. Tulevan omistajan on kuitenkin hyvä seurailla sitä tulevaisuudessa.

Brownie on kotoisin Buzaun kylästä, joka sijaitsee 110 kilometrin päässä Bukarestista. Siellä on kunnallinen koiratarha, jossa olot ovat, kuten lähes kaikilla romanialaisilla kunnallisilla tarhoilla, hyvin askeettiset. Menneen talven aikana tilanne tarhalla kärjistyi lumen vuoksi niin pahaksi, ettei tarhalle päässyt välillä moneen päivään. Romanialaiset eläinsuojelijat kokosivat voimansa entisestään raskaan työnsä lisäksi ja pelastivat tarhalta 40-50 koiraa eri hoitopaikkoihin ja yksityisiin tarhoihin. Tällä tavalla Brownie löysi tiensä Andan luokse.

Brownie on luonteeltaan rauhallinen ja hieman ujo uusia ihmisiä kohtaan. Brownie tulee toimeen sekä koirien että kissojen kanssa. Andan luona poika on ollut varsin vähäpuheinen, joten sen tulevan kodin voidaan ajatella sijaitsevan myös kerrostalossa.

Brownie on kastroitu, sen säkäkorkeus on korkeintaan 40 cm ja painoa pojalle on kertynyt n.10 kg.

Brownie tarvitsee tulevalta perheeltään paljon huomiota ja rakkautta, jotta sen itseluottamus ihmisiä kohtaan vahvistuisi entisestään. Tämä poika etsii kotia jossa on koirakokemusta ennestään.

9.5.2013

Kesän lähestyessä pikkuinen Brownie poika odottelee edelleen kotia, joka tahtoisi hänet omakseen. Tämä lempeä, rauhallinen ja rakastettava koira sopii täydellisesti jokaiseen perheeseen, jolla on edes pientä koirakokemusta entuudestaan.

Muistathan tutustua sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

Yhteydenotot Katalle

2.6.2013

Brownie sai kodin Saksasta.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: