Kodin saanut: JULIANA (nyk. Nela)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 JULIANA

* n. 1v (07/13)

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

* Saapuu Suomeen kotihoitoon 7.8.13

 

 

 

25.7.2013

Juliana on tällä hetkellä Romaniassa Onevetin hoitolassa odottamassa omaa kotiaan.

Julianan tarina on varsin yleinen Romaniassa. Otetaan suloinen pieni pentu jota pidetään sen aikaa, että se kasvaa aikuiseksi. Sen jälkeen hylätään se kadulle oman onnensa nojaan. Näin on saattanut käydä myös Julianalle, sillä kadulla varsinkaan pienikokoiset nartut eivät kauaa selviydy eli neiti ei ole välttämättä ollut kadulla kovin pitkään. Juliana on kipittänyt kadulla peloissaan kun paikalle neidin onneksi sattui pelastaja joka toimitti tytön turvaan.

Juliana on pieni kokoinen alle 30cm korkea, vain 5kg painava pikkuneiti. Ikää tytöllä on ainoastaan vuoden verran eli kyseessä on vielä elämänsä alkutaipaleella oleva neito. Julianan luonne on mitä mahtavin, neiti on iloinen, sosiaalinen, ystävällinen ja ottaa hienosti kontaktia ihmiseen. Juliana tulee moitteetta toimeen muiden koirien kanssa ja onkin innokas leikkijä. Sosiaalisena tyttönä se ui kuin kala vedessä muiden koirien seassa ilman mitään ongelmaa.

Kulkurien aktiivit tapasivat tämän upean pikku neidin Romanian matkallaan 17.7.13 ja olivat heti aivan myytyjä tämän napakasti huomiota pyytävän neidin edessä. Juliana siis sananmukaisesti komensi huomioimaan itseään, eli luonnettakin neidiltä kyllä löytyy. Avoimen iloisen luonteensa lisäksi Juliana on myös uskomattoman sievä. Kuvat eivät anna täysin oikeutta neidin kauneudelle, sillä hoitolan pöydälle nostettaessa tyttöä alkoi hieman jännittää. Kylmä liukas pöytä oli neidin mielestä pelottava, mutta se pysyi siinä kiltisti kuvaamisen ajan.

Juliana sopisi monen moiseen kotiin kunhan tulevassa kodissa ollaan valmiita sitoutumaan tähän pieneen neitiin sen loppuelämäksi. Julianalle tulee opettaa kaikki kotikoiran tavat alusta saakka, niin sisäsiisteydestä remmikävelyyn kuin yksinolosta muihin käytöstapoihin. Vaikka Juliana on pieni on se energinen ja tarvitseekin riittävästi touhuamista pysyäkseen onnellisena.

3.8.2013

Onni potkaisi pientä Julianaa ja se lentää Suomeen kotihoitoon 7.8.13, opettelemaan tärkeitä kotikoiran tapoja. Kaikista hienointa olisi jos neiti pääsisi tuolloin suoraan omaan loppuelämän kotiinsa. Mikäli olet tätä hurmaavaa pikkuneitiä miettinyt kotiisi, nyt olisi sopiva hetki ottaa yhteyttä.

6.8.2013

Pienen Julianan toive omasta kodista on kuultu ja neiti on tänään varattu.

9.8.2013

Juliana saapui Suomeen omaan kotiinsa 7.8.2013.

6.10.2013

Juliana (nykyisin Nela) saapui Suomeen omaan kotiin 7.8.13. Tyttö oli heti kuin kotonaan, tutki innokkaasti uutta ympäristöään ja intoutui samantien leikkimäänkin kodin toisen koiran kanssa. Ruoka on maistunut erinomaisesti jo ensimmäisestä päivästä ja painoa onkin jo hienosti kertynyt.
Nela on ollut ihan alusta asti todella helppo ja fiksu koira, se on myös äärimmäisen nopea oppimaan. Se kulkee hienosti hihnassa vierellä, eikä vastaantulevia koiriakaan noteeraa millään tavalla. Autot ja muut moottoriajoneuvot tosin hieman jännittää, niiden tullessa takaa tai muuten läheltä, hyppää neiti täristen tienpientareelle tai ojaan. Hieman mukavuudenhaluinen koira tosin on kyseessä, ulkona ei viitsisi kylmällä säällä oleilla ollenkaan ja aurinkoiseen kohtaan pitää samantien heittäytyä selälleen nauttimaan lämmöstä 🙂  Myös sängyssä ja kainalossa nukkuminen on jo tullut tutuksi..
Jokaisen tavatun ihmisen sydämen Nela on varastanut hetimiten, on uskomattoman ihmisrakas ja ystävällinen luonne, siis todella ennakkoluuloton! Koirapuistossakin tyttöä kiinnostaa enemmän koirien omistajat, kuin koirat itse. Sillä onkin tapana takertua ihmisten käsivarsiin halausotteella; puristaa tassut niin tiukasti käden ympärille, että ihminen ei voi muuta kuin rapsuttaa neitiä päästäkseen otteesta. Osaa myös tanssia ja varastaa sillä tavalla “valokeilan” itselleen. Lisäksi myös komentaa ihmistä urisemalla ja lyömällä etutassulla,  jos hän ei saa kaipaamaansa huomiota 🙂
Nela on myös päässyt mukaan tallille hoitamaan hevosta. Sielläkin on helppo kuin mikä, osaa olla kiltisti hiljaa ja hevosetkaan ei pelota yhtään; onpahan Nela päässyt jo hepan kyytiinkin istumaan!
Kaikki on siis sujunut uskomattoman hyvin, ja Nela selvästi viihtyy uudessa kodissaan, kun on koirakaveri ja iso piha, jossa temmeltää. Ja tietysti se tärkein, eli paljon rakkautta ja rapsutuksia.

 

 

 

Julianan kodinsaannissa auttoi Tanja.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: