Kodin saanut: KATY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

KATY

* n.7-8 kk

* steriloitu narttu

* Suomessa.

 

 

 

Katy ja sen neljä muuta sisarusta elävät tällä hetkellä Bukarestissa, pienellä aidatulla rakennustyömaa alueella. Pentujen emä löydettiin myrkytettynä kesäkuun lopussa ja sen jälkeen nämä sisarukset ovat pärjänneet keskenään. Paikalliset romanialaiset eläinsuojeluaktivistit käyvät ruokkimassa pentuja päivittäin ja viettävät näiden kanssa aikaa, jotta pennut sosiaalistuisivat mahdollisimman paljon.

Katyn ja sisarusten emä oli kooltaan pienikokoinen, mutta nämä pennut kasvavat kooltaan vähintään keskikokoisiksi.

Saapuessamme rakennustyömaalle, pennut tuntuivat olevan varsin kiinnostuneita vieraista ihmisistä ja kipittivät kilvan luoksemme. Kaikki pennut olivat hyväkuntoisen näköisiä, normaaleja ja iloisia koiranpentuja, tietämättömänä ankeasta elämän alustaan.

Rakennustyömaalla missä pennut tällä hetkellä majailevat, alkaa muutaman viikon päästä rakennustyöt ja pennut täytyy saada pois koneiden tieltä. Yhteistyöhenkilömme yrittävät epätoivoisesti löytää pennuille hoitopaikkaa, mutta oma koti olisi kuitenkin se paikka, minne pennut kuuluisivat.

Muistathan ettei pentuja voi ottaa hetken mielijohteesta, vaan pennun hankinta tulee aina olla loppuun asti harkittu. Koiran täytyy mahtua seuraavien, jopa 15 vuoden suunnitelmiisi. Pennut tarvitsevat kunnon tapakasvatuksen, sekä kodin jossa liikunta on elämäntapa. Aktiivisen ja iloisen koiran kanssa olisi myös hyvä harrastaa tulevaisuudessa jotain.

Pennut luovutetaan vastuuntuntoisiin koteihin rokotettuina, sirutettuina ja loishäädettyinä.

 

Yhteydenotot Katalle

Päivitetty 15.7.2012

Sisaruksista kaksi on saanut jo oman kodin. Tyttölauma on kasvanut kovasti ja niiden ikää on saatu päivitettyä täten paremmin. Pennut ovat nyt noin puolen vuoden ikäisiä ja säkäkorkeus niillä huitelee jo n.50 cm:n hujakoilla, joten mitään pieniä ja hentoisiä koiria ei näistä tytöistä tule kasvamaan.

Koska ikää kertyy lisää koko ajan, olisi sisarusten jo todellakin aika löytää se ikioma koti.

Päivitetty 4.9.2012

Yhdistyksemme aktiivit matkasivat Romaniaan syyskuun alussa ja tapasivat matkallaan myös nämä rakennustyömaa-pennut.

Katy on tällähetkellä säkäkorkeudeltaan n.40 cm ja paino on n. 10 kg. Pennut ovat sosiaalisia , avoimia ja leikkisiä, siis melkolailla normaaleja pentuja 🙂

Katy on hieman ujompi kuin esim.sisarensa Blanche, mutta innostuu pusuttelemaan muiden sisarusten seurassa uusia ihmisiä välittömästi.

Lisätty uusia kuvia Katylle

päivitetty 25.9.2012

Katy saapui Suomeen 20.10.12 kotihoitoon. Ohessa kotihoitajan kertomaa tytöstä:

Katy on kiltti tyttö joka tykkää hirveän paljon halailusta ja sylittelystä ja varsinkin pussailusta. Olisi koko ajan nuolemassa naamaa, kättä tai vaikka housun punttia jollei muuhun ei ylety 😉 Katy myös seuraa ihan joka paikkaan minne vain pääsee. Usein se on hauskaakin, mutta pitemmän päälle joskus rasittavaa kun ei pääse mihinkään kävelemään rauhassa ja todennäköisesti vielä kompastutkin tyttöön.
Oman uroksemme kanssa Katy tulee loistavasti toimeen ja joka päivä pitää pienet matsit ottaa leikkimielessä.
Käskyjä Katy ei vielä oikein ymmärrä ja usein reakointitapa käskyihin onkin maahan makaamaan meno. Esimerkiksi kun käsketään keittiöstä pois, heittäytyy Katy selälleen. Samaten jos Katyn siirtää pois tieltä tai pytää olemaan paikoillaan on reaktiona yleensä maahan selällään makaaminen. Ainoastaan istumaan meno onnistuu, mutta siitäkään ei vielä ole ihan varmuutta onko se sattumaa vai ymmärtääkö Katy sanan istu ihan oikeasti 🙂
Sisälle on täällä olon aikana tullut muutaman kerran pissat, mutta hyvin Katy pärjää sisällä pissaamattakin, montakin tuntia. Myös kakat on opittu tekemään pääsääntöisesti lenkeillä, takapihan sijaan. Lenkillä meno menee paremmin kuin alussa, kuitenkin hyvin vaihtelevasti (yleensä lenkeilläkin Katy kulkee jaloissa). Lenkitys on helpompaa jos oma koiramme on mukana. Yksin kun lähdetään niin mennään usein todella varovasti. Ihmetellään kaikkia ääniä ja koiria, ihmisiä pelätään ja silloin pitääkin päästä toiseen suuntaan, mieluiten kotiin päin jos se on lähellä. Oman koiramme kanssa lenkit menee mukavammin ja välillä Katy jopa unohtaakin pelätä 🙂
Vieraita meillä on käynyt jokunen ja kun ovikello soi niin aluksi pitää haukkua ja juosta. Kun molemmat koirat on saatu rauhoitettua niin sitten katsellaan kauempaa uusia tulokkaita, toisia uskalletaan tulla morjestamaan hetken päästä, mutta toisia katsellaan vaan ihmetellen.

Oman ruuan perään Katy syöksyy edelleen kuin naton ohjus, mutta meidän ruuan se on jo oppinut jättämään rauhaan. Pientä kyttäämistä toki vielä on, mutta ei enään samanlaista suoraa syöksymistä kuin ensimmäisinä päivinä.
Naksutus ääntä ollaan käytetty esim. lenkeillä ja se toimiikin hyvin. Kun Katy kuulee äänen, huomioi se äänen päästäjän ja saa sitten herkun.
Kotona on hyvin pärjätty sekä oman koiramme kanssa keskenään, että ihan yksinkin. Mitään ei kotona yleensä tuhota ja jos jotain on tuhottu niin se on sanomalehteä, wc-paperia ym…

Katyn säkäkorkeus on tällähetkellä n.50 cm ja painoa 13 kg.

Toivottavasti Katy löytää pian sopivan kodin itselleen, koska sen hän todella ansaitsee! 🙂

Päivitetty 1.11.2012

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: