Kodin saanut koira: LATICA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Latica7LATICA

* noin 1-vuotias

* narttu

* Romaniassa

* steriloitu

 

 

 

 

10.07.2014

Pikkuruinen Latica pelastettiin kunnalliselta tarhalta yhteistyökumppanimme toimesta. Tarhalla Latica jakoi häkkinsä useiden isojen koirien kanssa. Tytön onneksi hän pääsi pois tarhalta ja etsii nyt omaa kotiaan Suomesta.

Latica on kooltaa hyvin pieni, vain noin neljä kiloinen. Neiti on luonteeltaan iloinen ja kiltti, mutta ei kuitenkaan mikään arkajalka. Latica tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja vaikka onkin reipas, energinen ja leikkisä tapaus niin tytön ei olla kuultu haukkuvan juuri ollenkaan. Tämän puolesta Latican uusi koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Neiti on tällä hetkellä kotihoidossa Romaniassa opettelemassa kotikoiran tapoja. Latica on aloittanut rokotusohjelman ja on valmis matkustamaan omaan kotiinsa aikaisintaan heinä- elokuun vaihteessa.

Tulevan kodin tulee ottaa huomioon, että koiraa ei tule adoptoida säälistä. Kun harkitset lemmikin hankintaa, muistathan, että koiraan sitoutuminen on aina pitkän ajan päätös; koira tulee kuulumaan elämääsi vuosia eteenpäin. Omien resurssien arviointi ennakolta on ensiarvoisen tärkeää.

Latica etsii sitoutunutta, motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita tarjoamaan lempeät, turvalliset kotiolot, sopivasti aktiviteetteja sekä onnellinen ja tasapainoinen koiran elämä sen loppuiäksi. Koiran tulee mahtua elämääsi niin ylä- kuin alamäissäkin, ja mahdolliset haasteet ja niistä selviytyminen ovat osa vastuullista koiranomistajuutta.

Latica tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, steriloituna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin omistavana.

Tutustu huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin, adoptoitavan eläimen terveyteen ja luovutussopimukseen.

Harkitut yhteydenotot Jennille

16.07.2014

LATICA on varattu omaan kotiinsa Suomeen. 🙂

19.8.2014
Latica saapui omaan rakastavaan kotiinsa 15.8.14.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: