Kodin saanut: LIISA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

LIISA

* n. 1 v

* naaras (steriloitu)

* Virossa.

Kauniilla Liisalla on vihreät silmät ja mieleenpainuva kolmivärinen väritys. Luonteeltaan Liisa on ystävällinen sylikissa ja hyppää itsekin tuttuun syliin kun on sylittelyn aika, vieraat ihmiset eivät tunnu Liisasta niin kovin kiinnostavilta, mutta eivät pelottaviltakaan ja Liisa ottaa silitykset mielellään vastaan. Liisa on tarhalla arvioitu noin yksivuotiaaksi. Tarhalle tullessaan Liisa oli kovin laiha ja nuhainen, nyt muutaman kuukauden tarhalla oltuaan on jo kuin eri kissa pyöreine poskineen ja karva kiiltää hienosti. Tarhaolot voittavat kuitenkin kadulla elämisen.

Liisan on tarhalla huomattu pelkäävän koiria ja saattaa riitaantua toisten kissojen kanssa, Liisa sopisikin parhaiten elämään kodin ainoana katseenvangitsijana. Ihmisten kanssa Liisa sen sijaan tulee hyvin toimeen, tulee itse syliin kun on sylittelyn aika ja istuu siinä tovin jos toisenkin.

Liisa on rokotettu, mikrosirutettu, loishäädetty ja käyttää hienosti hiekkalaatikkoa. Liisa steriloidaan ennen omaan kotiin tuloa.

23.4.2013 Liisa on käynyt steriloitavana osana yhdistyksen Viron sterilointikampanjaa.

29.6.2013 Liisa sai kodin Virosta.

Yhteydenotot Tiialle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: