Kodin saanut: MILLA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

MILLA

* 10-vuotias

* naaras (steriloitu)

* Suomessa.

Vilma ja Milla ovat suomalaisia kodinvaihtajia, jotka etsivät uutta kotia kodin muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Koti voi olla tytöille yhteinen tai sitten erikseenkin, koska ovat molemmat tavallaan huomionkipeitä, Vilma riehakkaampi ja Milla enempi nauttii omasta rauhasta ja hellyydestä. Eivätkä ole niin kiintyneitä toisiinsa, etteivät pärjäisi ilman toistensa seuraa. Vilma lähinnä ärsyttää tai häiriköi Millaa toisinaan esim. ruokaillessa.

Molemmat ovat steriloituja ja sisäsiistejä, ja laatikkoon tottuneet asioimaan. Ruuaksi on käynyt Friskies-nappulat ja märkäruoka. Myöskin Rainbow-tuotteista ovat pitäneet. Kissat ovat sisäkissoja ja tottuneet kerrostaloelämään. Nuorempana ovat käyneet valjaissakin ulkoilemassa. Tykkäävät oleskella lasitetulla parvekkeella, eivätkä hingu ulos. Molemmat olleet aikuisina terveitä, pienenä ollut korvapunkki ja silmätulehdus.

Milla on kiltti ja Vilmaa rauhallisempi ja viihtyy paljon omissa oloissaan omassa korissaan. Milla pitää kovasti silityksistä.

Milla sai kodin yksityisesti.

Päivitetty 26.10.2012

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: