Kodin saanut: OZ

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

OZ

* 1 v

* kastroitu uros

* Suomessa.

 

 

 

 

 

 

27.9.2012

Romanialainen eläinsuojelija Anda Murgu pelasti Ozin ja sen kolme sisarusta pieninä pentuina kadulta. Valitettavasti muut pennut olivat heikompia eivätkä jaksaneet taistella, vaan hiipuivat pois. Oz oli sitkeä ja selvisi, se kasvoi ja voimistui ja viettää nyt normaalia elämää Andan luona yli sadan muun koiran joukossa temmeltäen.

Oz on reipas, rohkea, avoin ja utelias pentu, joka viettää päivät leikkien, juosten, kolttosia keksien ja nukahtaen välillä kesken kaiken niin kuin pennuilla tapana on. Oz varttuu useiden muiden koirien, kaiken ikäisten ja kokoisten seurassa, joten sen koirakieli kehittyy vahvaksi ja sosiaaliseksi. Ihmiskontakteja Ozilla on vähemmän, mutta Anda yrittää parhaansa mukaan sosiaalistaa pentuja ottamalla niitä välillä sisälle makuuhuoneeseensa nukkumaan, jotta ne saisivat hieman opetella normaalin kotikoiran tapoja. Vieraita ihmisiä tavatessaan Oz on hieman ujo ja varovainen, mutta viihtyy alusta asti heidänkin lähellään ja reipastuu vieraassakin seurassa nopeasti, antaa myös käsitellä itseään ja ottaa syliin.

Oz etsii kotia ensisijaisesti rivi- tai omakotitalosta. Sen voisi ajatella sopeutuvan lapsiperheeseenkin, kunhan vanhemmilla on motivaatiota opastaa alussa sekä pentua että lapsia opettelemaan toistensa kohtelua ja käytöstä.

Ozin olisi aika päästä kotikoiraksi, oppimaan tapoja ja tärkeitä oppeja, kuten hihnassa kävely, sisäsiisteys jne. Oz etsii siis kotia jossa sille ollaan valmiita opettamaan kaikki alusta lähtien, niin kuin pentujen kanssa yleensäkin. Tärkeintä on pystyä sitoutumaan Oziin, ottaa se perheenjäseneksi ja tarjota sille tasapainoinen, aktiivinen ja virikkeellinen, onnellisen koiran elämä.

Oz on tällä hetkellä 7-8 kiloa painava ja se tulee aikuisena olemaan keskikokoinen, arviolta maksimissaan 18-20 kiloa/50-55 cm.

Oz tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja sillä on eu-lemmikkieläinpassi.

 

30.10.2012

Tapasimme myös Ozin lokakuun lopun matkallamme ja Oz on kyllä varsin valloittava tapaus. Nuori pojankolppi, joka ei ole mikään adhd, tarhaoloissa ainakaan, vaan viihtyy enemmän sylissä ja hellittävänä. Oz jakaa tilansa monen muun nuoren koiran kanssa ja se on selkeästi pomoainesta, siihen malliin se osaa komentaa muita pois ruokakupilta. Ihmisten kanssa Oz on toisaalta taas hyvinkin pehmeä ja leppoisa kaveri.

5.2.2013

Ikä ja kuvat päivitetty

5.4.2013

Taas kului puoli vuotta siitä kun tapasimme nuori mies Ozin viimeksi. Maaliskuun puolessa välissä kohtasimme jälleen ja täytyy sanoa että Oz oli hyvin positiivinen yllätys.

Ozista on kasvanut keskikokoinen, noin 50 cm korkuinen, painoltaan arviolta 15 kilon painoinen, vakuuttavan kaunis nuori koira, jolla on tuuhea, laineikas, kauniin ruskean sävyinen turkki, puuhkahäntä ja sympaattisen hurmaavat suklaasilmät joissa on koko ajan hitusen apea ilme.

Oz on pehmentynyt entisestään pentuajoistaan, se on siirretty pentujen puolelta aikuisten koirien joukkoon ja se on  selvästi tehnyt Ozille hyvää. Oz kulkee rauhallisena suuressa koiralaumassa, se ei osallistu rähinöihin eikä aiheuta niitä. Toisaalta Oz ei ole myöskään ujo, se on ennemminkin hieman surullisen oloinen, mikä on tuollaisesta nuoresta miehestä nähtynä hyvin raastavaa. Ozin kuuluisi elää elämänsä parasta aikaa, kasvaa ja kehittyä turvallisissa kotioloissa, leikkiä, juosta, nukkua lämpimässä paikassa, tehdä nuoren koiran temppujaan ja olla perheensä ilopilleri.

Oz viihtyy sylissä pitkään, se pysyy aloillaan toisten koirienkin tullessa haistelemaan ja tökkimään Ozia. Oz tuleekin omasta puolestaan kaikkien kanssa toimeen.

Oz ei ole kova haukkumaan, joten sen tuleva koti voisi sijaita kerrostalossakin. Helposti uskaltaisin suositella Ozia myös lapsiperheeseen pehmeän luonteensa puolesta.

Oz on jälleen yksi täydellinen helmi kodittomien koirien joukossa, nyt vain jonkun onnekkaan täytyy se huomata!

1.5.2013

Oz on onnekkaasti pääsemässä Suomeen kotihoitoon 11.5! Oz tullaan kastroimaan ennen tuloaan. Ihan paras mahdollinen vaihtoehto olisi toki se että Oz pääsisi saapumaan suoraan omaan kotiin, joten jos olet ihanaa Ozia “sillä silmällä” katsonut, nyt on hyvä aika ottaa yhteyttä 🙂

Päivitetty Ozin ikä (nyt noin 1 v) ja siirretty aikuisten kotia etsivein koirien kategoriaan.

11.5.2013

Oz on tänään saapunut kotihoitoon Suomeen, pääkaupunkiseudulle. Päivitämme pian Ozin ensimmäisiä kuulumisia kotihoidosta.

16.5.2013

Oz on varattu!

19.5.2013

Oz siirtyi tänään omaan kotiinsa asumaan 🙂



Yhteydenotot Sallalle.

Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: