Kodin saanut koira: TALLULAH

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

TALLULAH

* n 3kk (synt.10/2013)

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

6.1.2014

Tecucin kaupungissa Galatin läänissä on kunnallinen koiratarha, jolla Romania Animal Rescue- organisaation, RARin, eläinlääkärit ovat käyneet suorittamassa sterilointeja. Tarha on ääriään myöden täynnä, siellä on arviolta 550 koiraa, eikä eläinten hoitoon panosteta lainkaan kaupungin pormestarin aiemmista lupauksista huolimatta. Eläinlääkärit tapasivat tarhalla useita häkellyttävän hyväluonteisia koiria – mitä todennäköisimmin ihmisten lemmikkejä, jotka syystä tai toisesta olivat osuneet rankkurien tielle ja päätyneet häkkeihin lukuisien muiden kohtalotovereidensa lailla.

Saimme yhteyden Tecucissa toimivaan vapaaehtoiseen eläinsuojelijaan Ioana Pasatiin, jonka yksityisellä, pienellä tarhalla on kerrallaan 10-15 koiraa, joita hän pelastaa kunnalliselta tarhalta ja järjestää adoptioon. Päätimme auttaa Ioanaa auttamaan ottamalla adoptio-ohjelmaamme muutaman pienikokoisen koiran.

Tallulah on yksi näistä onnekkaista pienokaisista. Tallulahin tiedetään viettäneen kunnallisella tarhalla kuukauden verran ennen kuin Ioana sen pelasti mukaansa. Tallulah on ujo pieni koiran alku joka tulee vaatimaan aikaa ja kärsivällisyyttä tulevalta kodiltaan oppiakseen luottamaan ihmisiin. Neiti pitää ihmisistä mutta ujoutensa vuoksi lähestyy niitä vielä varoen, kuitenkin päästyään omaan kotiinsa rakastavien ihmisten pariin sen uskoisi rohkaistuvan kunhan se huomaa etteivät nämä isot otukset teekään mitään pahaa. Muiden koirien seurasta Tallulah pitää kovasti ja leikkii toisten koirien kanssa oikein mielellään. Tulevassa kodissa voisikin olla reipas ja ystävällinen koirakaveri odottamassa johon Tallulah voisi tukeutua ja jolta se voisi ottaa oppia.

Tallulah on kooltaan pieni, painoa on tällä hetkellä ainoastaan 2-3kg ja aikuispainonkaan ei uskota nousevan kuin 6-7kiloon saakka.

Olisiko sinulla kotonasi paikka pienelle touhukkaalle ja leikkisälle tytölle, joka luottamuksen löydettyään tulee olemaan mitä mainioin elinkumppani ja lenkkikaveri. Tallulah tulee varmasti arvostamaan oman kodin lämpöä ja pehmeää kainalopaikkaa ihmisensä kainalossa. Unohtamatta kuitenkaan, että pienestä koostaan huolimatta myös Tallulah tulee tarvitsemaan liikuntaa ja touhuamista pysyäkseen tyytyväisenä, ihan kuten mikä tahansa koira.

 

 

 

Tutustuthan huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin. Muistathan myös, että mitään eläintä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta ja Tallulah voi viettää kanssasi seuraavat 15 ikimuistoista vuotta.

 

 

20.1.2014
Tallulah on varattu omaan rakastavaan kotiin Suomeen.

15.3.2014
Tallulah matkasi vihdoin pitkän odotuksen jälkeen omaan kotiinsa tänään. Onnea yhteiseen elämään.

 

 

Kodin etsinnässä auttoi Tanja.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: