Kodin saanut: KRATT

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

KRATT

* n. 3 kk

* uros

* Rakvere, Viro.

Kratt on noin kolmen kuukauden ikäinen punavalkoinen urospentu, joka odottaa tarhalla kotia veljensä Jupin kanssa. Jupi ja Kratt ovat löytyneet Tapan kaupungista 7.8. emonsa Liisun kanssa, kun pennut ovat olleet vasta noin kuukauden vanhoja. Emo on kesy kotikissa.

Kolmikko on saanut kasvaa ensin hoitokodissa perheen keskellä ja siirtynyt nyt tarhalle etsimään omaa kotia. Hoitokodissa pennut ovat tottuneet lapsiin, toisiin kissoihin ja koiriinkin. Kratt on hieman heiveröisempi olemukseltaan kuin veljensä, mutta jos Jupilta puuttuu häntä, niin Kratt pitää kyllä häntää pystyssä molempien puolesta. Pojat sopisivat hyvin yhteiseenkin kotiin; ne leikkivät, nukkuvat ja tekevät kaiken yhdessä.

Miettiessäsi kodin tarjoamista kissanpennulle, huomioithan että se voi olla osa elämääsi jopa seuraavat 15-20 vuotta.

Kratt sai oman kodin lokakuussa 2013.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: