Kodin saanut koira: KYLLI (nyk. Tiuhti)

Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Kylli on nyt turvassa Adinan tarhalla. Kyllin elämässä ei tätä aikaisemmin ole ollut todennäköisesti montaakaan hyvää kokemusta ihmisistä, joten mummukoira vielä ujostelee ja jännittää ihmiskontakteja.

Kylli viihtyisi todennäköisesti parhaiten rauhallisessa aikuisperheessä, jossa sille ollaan  valmiita antamaan aikaa uuteen elämään sopeutumisessa.  Kylli tulee vaatimaan aikaa tottua uusiin ihmisiin ja uuteen ympäristöön ja suloisuudestaan huolimatta onkin hyvä huomioida, että se ei siten ole suoraan luottavainen sylikoira. Kyllin ei ole kuultu tarhalla haukkuvan ja se voisikin sopia myös rauhalliseen kerrostaloasuntoon. Kylli tulee juttuun myös kissojen kanssa.

Kyllin molemmat patellat ovat luksoituneet (taso 2-3), lisätietoa löydät täältä. Mummukoiraa tämä ei tunnu vaivaan, hän ei onnu ja juoksee kuin gaselli. Tulevan perheen tulee kuitenkin varautua siihen, että jossain vaiheessa Kylli voi vaatia leikkaushoitoa. Kylliltä poistettiin steriloinnin yhteydessä monta etuhammasta ja hampaiden kohdalla on hyvä varautua jatkossakin säännölliseen suun kunnon tarkastukseen.

Kylli on noin 30 cm ja 5 kg.

Päivitykset
28.11.2020
Kylli on tänään pitkän matkan päätteeksi tavannut oman perheensä. Onnea yhteiseen tulevaisuuteen Kylli ja perhe!

17.9.2020
Kylli on nyt varattu! Suomessa oma perhe jo odottaa Kylliä kotiin.

8.4.2020
Kylli tuli Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa eläkekotiaan.

___________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Kylli saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kylli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: