Kodin saanut: LALA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:


LALA

* n. 11 kk

* narttu

* steriloitu

* Kotihoidossa Suomessa

 

 

 

06.08.2013

Lala löytyi kolmen muun koiran kanssa tien varteen hylättynä Câmpinan kaupungista, noin 100 km Bukarestista pohjoiseen heinäkuun alussa. Vaikutti siltä, että samaa sukua oleva nelikko oli heitetty autosta paikkaan, mistä romanialainen eläinsuojelija Sorina Rinciog oli ne poiminut talteen. Ne ovat mitä todennäköisimmin olleet jonkun koiria, joista on syystä tai toisesta haluttu päästä eroon. Kaikeksi onneksi Sorina sai järjestettyä niin, että ne pääsivät OneVetin hoitolaan. Pienet koirat olisivat takuulla loukkaantuneet tai menehtyneet noissa olosuhteissa pian. Nelikon vanhin, MINI, sai oman kodin Suomesta elokuussa, ja loput poppoosta etsivät nyt kauttamme koteja.

Lala on luonteeltaan hyvin ystävällinen ja lempeä. Se on varsin nöyrän oloinen ja omaa melkoisen mielyttämisenhalun. Ihmisiä kohtaan Lala on oikein kohtelias – ei rieku tai pompi, vaan on varovaisen utelias ja hyväntuulinen. Lala tulee hienosti toimeen kaikkien kanssa ja se soljuu kuin kala vedessä OneVet-klinikan hoitolassa, jossa on kasapäin muitakin koiria.

Lala on tällä hetkellä alle 10 kiloinen ja korkeutta sillä on 35-40 cm.

Vaikka Lala onkin kaikin puolin mutkattoman oloinen tyttö, tulee omistajan olla valmis kouluttamaan tytölle kaikki asiat aina sisäsiiteydestä ja hihnakävelystä alkaen. On myös muistettava, että koiran tulee mahtua ainakin seuraavat 10 vuotta elämän suunitelmiin, ja sen kanssa tulee jaksaa lenkkeillä ja puuhata jokainen päivä.

29.08.2013

Kun Kulkureiden aktiivit vierailivat OneVet-hoitolassa viime viikolla, he näkivät myös Lalan. Se oli vaikuttanut hyväntuuliselta ja leikkinyt pentukavereidensa kanssa innokkaasti. Alla olevista tuoreista kuvista näkee, miten nätisti Lala odottaa vuoroaan, kun tohtori Adina jakaa koirille herkkuja. Lala on lisäksi todellisuudessa kovin paljon pienempi mitä valokuvat antavat ymmärtää.

11.09.2013

Lala matkustaa kotihoitoon Suomeen 20.9. Ehkäpä se pääsisi suoraan omaan kotiin?

18.09.2013

Ylihuomenna, 20.9., Lala matkustaa siis Suomeen ja etsii edelleen omaa kotia.

21.9.2013

Lala on juuri saapunut Suomeen kotihoitoon, ja sitä voi käydä sovitusti tapaamassa Porin lähellä Noormarkussa.

24.09.2013

Kotihoitajalta terveisiä: “Lala on todella ihana ja reipas keppinokka! Pirpana on reipastunut hurjasti. Hevosille ei hauku, mutta ulkona remmissä on arka vielä. Jos olisin koiraa vailla niin tämä olisi aika kiva pakkaus! Koirat olivat eilen 8 tuntia keskenään, mitään ei ollut askarreltu paitsi pissapaperit oli revitty tuhannen silpuksi. Silti sisälle ei ollut tehty mitään.” Että sisäsiistikin vielä tämä näppäränkokoinen pikkuneiti.

Jos olet kiinnostunut tarjoamaan Lalalle LOPPUIÄN kodin, tutustu huolellisesti omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen. Tarkkaan harkittuasi ota yhteyttä Taijaan.04.10.2013Lala on varattu omaan kotiin <305.10.2013

Lala on saanut oman kodin <3

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: