Kodin saanut koira: LALY (nyk. Muska)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

LALY

* n. 3v

* narttu / steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

16.9.2013

Petrosanin pikkaraiset on pelastanut kunnalliselta kuolemantarhalta Petrosanissa toimiva eläinsuojelija Viorica Kaprincez. 

Koirakamuille Jeesiä-kaksikon, Kulkureiden sekä yksityisen suomalaisen auttajan, Anun, yhteistyöllä viisi pikkaraista matkustivat elokuun viimeisenä päivänä 700 km Petrosanista Bukarestiin jossa ne vietiin välittömästi eläinlääkärin tarkastukseen ja rokotuksille Kulkureiden yhteistyöklinikalle.
Nyt pikkaraiset ovat saaneet asettua aloilleen väliaikaiseen suojapaikkaansa, pienelle yksityiselle tarhalle Bukarestissa, jossa ne odottavat seuraavaa matkaa, kotimatkaa Suomeen.

Kaikki viisi pikkaraista ovat sosiaalisia, leikkisiä ja hyvin ihmisrakkaita. Ne eivät ole kovia haukkumaan ja viihtyvät hyvin koiraporukassa. Kissoja pikkaraiset eivät ole tiedettävästi tavanneet.

LALY  on varattu omaan kotiin Suomeen.

br

Kuulumisia kodista 9.1.2014
” Laly on nykyisin Muska ja niin upea koira. Mitään ongelmia ei ole ilmaantunut ja on solahtanut meidän laumaan niin kuin aina olisi siihen kuulunut. Käytiin silloin lokakuussa terveystarkastuksessa ja tehoste rokotuksissa, pientä yskää oli ja nenäpunkki mutta ne hoidettiin pois. Muska rakastaa yli kaiken ruokaa,maha rapsuja sekä kainalossa peiton alla nukkumista. Sisäsiisteys ollaan saatu opetettua ja luokse tulo onnistuu 99% riippuen siitä mitä namia on tarjolla, fiksu likka.

Eli siis yksinkertaisesti saimme täydellisen koirulin.  Kiitos ihanasta pikku riikkisestä hännän heiluttajasta!”
Varaajana toimi Nea.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: