Kodin saanut koira: LANCELOT

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

fluffy1_paakuvaLANCELOT

* noin 5 vuotta

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

07.05.2015
Lancelot asustaa tällä hetkellä Rosiorin kunnallisella tarhalla, jonka vastuuhenkilönä, sinnikkäiden neuvotteluiden jälkeen, toimii Kulkureiden yhteistyökumppani Cornelia Stan. Näiden neuvotteluiden ansiosta tarhalla oleville koirille saadaan toimitettua ruokaa ja eläinlääkintäpalveluita, sekä koirien adoptio ulkomaille on helpompaa.

Lancelot tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa, erityisesti tyttöjen, mutta toisille uroksille voi hieman ärhennellä. Poika voi olla kateellinen ihmiseltä saadusta huomiosta, joten Lancelotia suositellaan ainoaksi koiraksi tai sellaiseen kotiin, jossa tätä tapaa osataan työstää. Kateellisuus voi johtua myös tarhaolosuhteista, jossa koirat harvemmin saavat ihmisiltä tarpeeksi henkilökohtaista huomiota.

Ihmisille poika on sosiaalinen ja avoin, Lancelotin mielestä ihmiset ovat suorastaan ihania.

Tarhalla Lancelot ei ole haukkunut turhanpäiten. Poika lähtee kyllä mukaan muiden haukkukuoroon, mutta osaa suurimman innostuksen jälkeen hiljentyä.

Lancelot on ruumiinrakenteltaan makkaramallinen, eli pojalla on pitkä vartalo varustettuna jokseenkin lyhyillä jaloilla. Painoa tällä hurmaavalla pojalla on noin 13kg ja säkäkorkeus on noin 35cm. Lancelotilla on omalaatuinen ja tyylikäs töpöhäntä.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lancelot saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lancelot on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

26.07.2015
Ihana Lancelot on varattu Saksaan. Onnea uudelle perheelle <3

Harkitut yhteydenotot Sariannalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: