* n. 1 vuotias
* narttu
*steriloitu
* Suomessa
22.3.2015
Sisarukset Luna, Lina ja Lucky löytyivät pieninä pentuina harhailemasta pitkin Bukarestin katuja. Varsin tavallinen tarina monelle kodittomalle koiralle Romaniassa, eikä tapaukseen liittynyt sen enempää dramatiikkaa. Pienet pennut on tällä hetkellä sijoitettu Onevetin hoitolaan, missä ne saavat elää mahdollisimman vapaata, koirasosiaalista ja turvattua elämää siihen asti kunnes niille löydetään oma koti.
Kolmikko jännittää aluksi uusia ihmisiä, mutta kun niiden kanssa hetken leikkii ja seurustelee, ne rentoutuvat ja käyttäytyvät vieraidenkin seurassa kuin ketkä tahansa normaalit kesken kasvuiset pennut. Riehakkaiden leikkien ja pentumaisten kisailujen keskellä kolmikko tulee toimeen myös toisten koirien kanssa. Toistaiseksi nämä veijarit eivät ole innostuneet haukkumaan tarhalla, mutta täytyy muistaa, että koiran käytös voi muuttua kotiutumisen aikana ja sen jälkeenkin.
Pennut ovat paimenkoiramixejä ja niiden arvioitu koko aikuisena on oletettavasti 45-50 cm ja 20-25 kg.
Koiranpentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.
20.4.2015
Lina on varattu omaan kotiinsa
30.5.2015
Lina saapui omaan kotiinsa Suomeen 2.5.15.
30.6.2015
Lina-Lu etsii uutta kotia, koska nykyisen kodin arjessa se koetaan liian arkana koirana.
Ohessa Linan omistajan kirjoittamaa tytöstä:
Pureskelun tarve on kova, mutta enimmäkseen Lina purkaa sen luiden pureskeluun. Luiden lisäksi se on syönyt aika monta sukkaa ja nakertanut hiukan yhtä tohvelia ja puista naulakkoa. Lina kuitenkin yleensä uskoo helposti kun kielletään. Lina ei hauku juuri yhtään, ehkä kerran haukahtaa ollessaan oikein riehakas. Periaatteessa Lina on sisäsiisti, mutta pelästyessään on pissannut sohvalle ja lattialle muutaman kerran, ei kuitenkaan enää ensimmäisen kuukauden jälkeen. Yöt ja työpäivät pärjää hyvin eikä pissaile. Yksinollessaan Lina nukkuu, eikä jää haukkumaan perään.
Lina etsii kotia jolla on kokemusta aroista koirista, sekä aikaa paneutua sosiaalisten taitojen parantamiseen vieraiden ihmisten ja eläinten kanssa, ja vielä intoa opettamaan nuorta koiraa sen elämäntiellä aikuiseksi koiraksi.
1.8.2015
Lina asustelee edelleen samaisen perheen luona, mihin se Suomeen tullessaan matkusti. Linan entinen omistaja on viettänyt kesälomaa ja yhdessä he ovatkin harjoitelleet monia uusia asioita. Ohessa heidän yhteiset terveiset:
Lina on tosiaan reipastunut nyt lomani aikana, häntä heiluu lähes jatkuvasti ja ollaan harjoiteltu temppujakin. Alussa Lina ei oikein uskaltanut yrittää mitään kun kaikki pelotti, mutta nykyisin ei tarvitse kuin ottaa makupala käteen niin Lina innostuu ja alkaa tarjoamaan kaikkia osaamiaan liikkeitä saadakseen herkun 🙂 Ääntäänkin uskaltaa innostuessaan käyttää jo paljon enemmän, vaikkei turhaan haukukaan. Nyt kun Lina ei enää niin jännitä niin siitä on tullut sellainen normaali vähän höpsö ja pentumainen kuin sen tuossa iässä kuuluu ollakin.
Pariskunta joka on kiinnostunut Linan veljestä Lucky-Lu:sta kävi myös tapaamassa Linaa, jotta he saisivat käsityksen siitä, millainen arka koira voi elämän arjessa olla.
Ohessa heidän kokemuksia tapaamisesta ja Linasta, koirasta jolle nämä ihmiset olivat täysin tuntemattomia:
“Omassa kodissaan Lina ei uskaltanut tulla luoksemme ollenkaan, piiloutui omaan turvapaikkaansa ja murisi sieltä meille, oudoille uusille ja vieraille tyypeille. Entisen omistajansa sylissä Lina kuitenkin tuli rimpuilematta luoksemme ja saimme sitä rapsuttaa – ja voi miten kaunis tyttö olikaan! Täytyy sanoa että koko ja ulkonäkö ovat kyllä ihan kymppi plus… 🙂
Kävimme Linan kanssa myös ulkona lenkillä, mikä olikin todella positiivinen juttu: ulkona tytöstä kuoriutui toinen koira. Oman talon sisäpiha taisi Linaa vielä aika paljon hirvittää, mutta kun pääsimme kävelykadulle ja metsään, alkoi tämän häntä heilua villisti ja kaikki ympärillä oli kiinnostavaa – jopa me. Lina kävi ihan omasta tahdostaan vähän väliä nuuskimassa myös meitä. Heittäytyipä likka vähän väliä heinikkoihin kierimään ja iloisesti juoksemaan, ulkoilu ja liikunta on selkeästi Linan juttu!”
15.09.2015
Lina vaihtoi kotihoitopaikkaa reilu viikko sitten. Tässä tytön kuulumisia nykyisestä kotihoitopaikasta:
Linasta on kuoriutunut hetkessä todella reipas neiti. Uuteen paikkaan saavuttuaan Lina katseli tilannetta etäämmältä ujostellen muutaman tunnin ja sitten yhtäkkiä suorastaan reipastui silmissä.
Kotihoitopaikassaan Linalla on koirakavereita, joiden seurasta Lina nauttii täysin rinnoin. Tyttö leikkii aamusta iltaan ja tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa. Uskon että koirakaverit antavat Linalle myös rohkeutta ja itseluottamusta. Lenkillä Lina tutustuu uusiin koiriin ja ihmisiin rohkeasti. Lina on täysin sisäsiisti ja ruoka maistuu tytölle hyvin. Lenkillä ollessaan Lina kulkee hihnassa jo aika nätisti. Leikkiessään Lina haukkuu jonkun verran, kuten myös silloin jos kokee jäävänsä vaille huomiota 😉 Nuorella neidillä on vielä paljon pentumaisia elkeitä. Tästä tytöstä joku saa itselleen aivan ihanan ja sympaattisen koiran. Linan kannalta olisi ihanteellista jos tulevassa kodissa olisi koirakaveri odottamassa.
Linalle lisätty uusia kuvia, neidin kuvaaminen ei aina ole helppoa, koska tyttö ei jaksa pysyä paikallaan kolmea sekuntia kauempaa 😉
26.9.2015
Lina on todellakin kokenut täyden muutoksen tullessaan kotihoipaikkaan. Vieraiden saapuessa hoitopaikkaan Linalle pitää kuitenkin antaa hetki aikaa mietiskellä tulokkaita ja antaa sen tulla tapaamaan sille vieraita ihmisiä sen omassa tahdissa. Kun tulokkaat on hyväksytty, käykin tyttö huikkaamassa suukkoja heille ohi mennen.
Erittäin aktiivinen ja touhukas Lina ei malta kauaa olla paikallaan. Se touhuaa, härppää, häärää ja kutsuu leikkiin alati hoitopaikan omia koiria. Toisinaan se istuu hetkeksi sohvan käsinojalle miettimään ja kuuntelemaan ihmisten puheen sorinaa, mutta jatkaa pian omia touhujaan leikin merkeissä. Hoitotätiin Lina on luonut erittäin luottamuksellisen suhteen ja turvautuukin tähän jännittävän paikan tullessa. Lina on myös helposti motivoitavissa namien kera.
Toisten koirien kanssa nuori neiti tulee toimeen erittäin hyvin ja jopa hoitoperheen oma aktiivinen koira on joutunut myöntämään että Linassa on enemmän virtaa kuin hänessä 🙂
Lina on kooltaan ja olemukseltaan erittäin sovelias aktiivisen harrastuksen, esim. agilityn pariin.
Linaa pääsee tapaamaan sovitusti kotihoitopaikkaansa Tuusulaan.
Lina saapui Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
09.10.2015
Suloinen LINA-LU on varattu omaan kotiinsa. <3
20.10.2015
LINA-LU matkusti tänään omaan kotiinsa.
Harkitut yhteydenotot Jenni Huuskoselle