Kodin saanut koira: LOLLAFER

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Lola

LOLLAFER

* arvioitu syntymäaika 12/ 2013-01/ 2014

* narttu

* steriloitu

* Suomessa

 

 

 

25.6.2014
LollaFer, tuttavallisemmin Lola matkusti kotihoitoon Suomeen kesäkuun alussa. Lolan ollessa pentu sillä oli oma koti Romaniassa. Ihmisen mieli on valitettavasti toisinaan ihmeellinen ja Lolan omistajat päättivätkin että he eivät halua enään pitää koiraa. Romanialaisittain on melko yleistä että koira laitetaan tylysti ulos ovesta ja jätetään oman onnensa nojaan, näin kävi myös Lolalle. Eläinsuojelijat huolestuivat pienen koiran kohtalosta ja onneksemme Lola saatiinkin turvaan Onevetin hoitolaan ja tämän jälkeen Suomeen.
Tapasimme vauhdikkaan elohiiren Onevetin hoitolassa Romanian matkallamme touko-kesäkuun vaihteessa.

Lola on erityisadoptiossa koska sen takajalan ontumiselle ei rtg-kuvista huolimatta toistaiseksi ole löytynyt mitään selitettävää syytä. Seurailemme tilanne Suomessa ja päivitämme tietoja heti kun niitä saamme.

Ohessa kotihoitajan kertomaa yhteisestä taipaleesta:
Lola on alkujännityksen jälkeen reipas ja touhukas pikkukoira joka tykkää kaikista ihmisistä.
Hommaa ja touhua Lolalla riittää, kunnes jossain vaiheessa väsähtää pedilleen. Ulkoilu sujuu hyvin vaikka se ei selvästikään ole hihnaan tottunut (touhottaa menemään edellä eikä välillä jalkoihin jäävä hihna pelota tms). Välillä Lola on sitä mieltä, että mennään väärään suuntaan ja jää hetkeksi istumaan, mutta jatkaa sitten kutsusta matkaa.

Lola tulee mainiosti toimeen muiden koirien sekä hoitokissani kanssa. Kissan perään lähtee kyllä ihan intopinkeänä (kun kissa saa juoksuhepulin), eli ulkoilevien kissojen kaveriksi en suosittelisi.

Ruoan puolustaminen on selkeästi vähentynyt parista ensimmäisestä päivästä. Kissa ei vieläkään saa tulla lähelle ruokakuppia, mutta esim. eilisen iltasapuskan söi ilman mitään rähinää, vaikka toinen koira seurailikin lähellä jämien toivossa.

Lola jää nätisti kotiin kun lähden töihin ja yötkin nukkuu ihan nätisti. On myös sisäsiistikin nykyään!

Jalka ei tunnu vaivaavan Lolan touhuja. Kävellessä huomaa että jalan liikerata ei ole kunnossa, juostessa huomaa vähemmän.
Alkuviikkoina rasituksen ja kunnon riekkumisen jälkeen Lola ontui enemmän. Samoin riekkuamisen jälkeen kun heräsi, oli aika jäykkä. Juhannuksena Lola oli mökkeilemässä ja sai siellä touhottaa vapaana. Se ei riekkunut hulluna, vaan mennä touhotti omiaan, otti välillä spurtteja, leikki muiden koirien kanssa ja kaiveli kuoppia. Tällä kertaa jalka ei mennyt huonommaksi, vaan pysyi ennallaan. Ilmeisesti tyttö on saanut myös lihaksia tukemaan jalan toimintaa.

Lola on säkäkorkeudeltaan vajaa 40 cm ja painaa 7 kg:n verran. Koikkelijalkainen hoikkeliini siis 😉

Lola etsii kotia joka ymmärtää pikkukoiran aktiivisuuden tarpeen, mutta osaa myös tarvittaessa rajoittaa sitä. Lola tarvitsee mahdollisesti myös tukihoitoja jalan toimintaan ja omistajan tulisi olla valmis auttamaan ja tukemaan tyttöä kaikissa sen elämän asioissa.

7.7.2014
Kotihoitajan kertomaan päivittäisestä elämästä Lolan kanssa:

Lola viipottaa nykyään ihan vapaana täällä kotimetsässä, hyvin tottelee eikä lähde kauas. Hän on niin touhukas, että suosittelisin jotta uudessa kodissa olisi leikkisä koirakaveri. Muuten neidin elämä taitaisi kyllä olla tosi tylsää 😉 Lola tykkää kovasti muista koirista ja ottaa mallia, jos joku asia arveluttaa. Juhannuksena oltiin maalla ja siellä oli 12 koiraa ja 17 ihmistä ja Lola oli kuin kala vedessä. Meidän tyttö-koirat on vähän sitä mieltä, että Lola on toisinaan hiukan turhankin touhukas 😉

Lola on myös ollut töissä mukana muutaman kerran ja ensimmäinen kerta oli huisin pelottava, kun otin sen yksin mukaan. Seuraavina kertoina oli paljon iisimpää, kun oli myös koirakaveri mukana. Ihmiset ei pelottanut yhtään, niitä kyllä moikkasi iloisena, mutta liukas käytävänlattia ja kolisevat ovet ei ollut kivoja. Eli ei se aina olekaan yhtä touhukas 😮

Lisätty Lolalle muutama uusi kuva myös

LollaFer luovutetaan uuteen kotiinsa kastroituna, sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä ja tautitestattuna uuden EU-passin kera.
Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

21.9.2014
Lollafer sai kodin kotihoitajansa luota, joten tyttö on siis jo omassa kodissaan.

Lolan varausta hoiti Kata

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: