Kodin saanut koira: LUANA (nyk. Tibi)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

26.10.2014

26.10.2014

LUANA

* n.8-9 -vuotias

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

18.6.2014
Luanan tarinan alku on hyvn tyypillinen romanialasen koiran tarina: se oli hylätty kadulle  noin 4 vuotta sitten ja kadulta se päätyi rankkureiden toimesta Odain kunnalliselle tappotarhalle. Luanan onni kuitenkin kääntyi tässä vaiheessa, sillä eläinsuojelija Carmen Mandescu pelasti sen tappotarhalta ja toi sen turvaan Glinan tarhalle. Tuolloin Luana oli erittäin laiha ja kaltoinkohdeltu, arka ja pelokas.

Nyt tämä kaunis tyttö on reipastunut ja rohkaistunut niin, että se nauttii ihmisten huomiosta ja rapsutuksista ja tulee hienosti toimeen myös toisten koirien kanssa! Äkillisiä liikkeitä Luana tosin saattaa vieläkin hieman pelästyä eli Luanan tulevan kodin tulisi kärsivällisyydellä ja rakkaudella rohkaista tätä kaunokaista edelleen uusissa ja jännittävissä tilanteissa.

Luana on keskikokoinen, n. 40-45 cm korkea ja 15-20 kg painava. Luanan toukokuussa 2014 tavanneet Kulkurien aktiivit kuvasivat tytön olevan ystävällinen ja lempeä sekä nöyrä. Luana on kaunis ja vaatimattoman oloinen koira, joka vieran ihmisen tavatessaan tutkailee tilannetta aluksi sivummalta,mutta rentoutuu, kun toteaa tilanteen turvalliseksi. Luana nauttii rapsutuksista ja huomiosta, kun sitä tarjotaan.

Harkitessasi Luanan adoptointia, muistathan, että koiran omistaminen vaatii aikaa ja hyviä hermoja. Koiraa ei oteta hetken mielijohteesta eikä säälistä. Koiran omistaminen sitoo ja velvoittaa, koiran tulee saada liikuntaa, aivojumppaa, rakkautta ja rajoja, ja jokaista koiraa täytyy opastaa ja kouluttaa. Uuteen elämään, ympäristöön ja perheeseen sopeutuminen voi kestää jopa puoli vuotta ja koiraan tulee sitoutua sen loppu elämän ajaksi. Tulevan kodin tulee tarjota Luanalle sekä rajoja että rakkautta ja olla valmis opettamaan tytölle alusta asti kaikki tärkeät kotikoiran taidot sisäsiisteydestä ja hihnakäyttäytymisestä lähtien.

Luana luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, steriloituna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin omistavana.

12.7.2014
Kulkurien aktiivit tapasivat Luanan heinäkuussa Glinan tarhalla. Luana on hieman ujo ja herkkä, mutta nauttii tutun ihmisen läheisyydestä. Luana nauttisi rauhallisesta kodista, missä se saisi elää rakastettuna perheenjäsenenä. Täällä video Luanasta. Lisätty myös uusia kuvia tytöstä.

29.10.2014
Kulkurien aktiivit tapasivat ihastuttavan Luanan Romaniassa lokakuussa. Luana on edelleen hieman pelokas, mutta hyvin lempeä rouva, joka hakee tutulta eläisuojelijalta Carmenilta hellyyttä ja silityksiä. Kulkurien aktiivit kuvasivat Luanaa “hyvin koskettavaksi koiraksi”. Luana on laihtunut tarhalla selvästi, mutta verikokeet ovat olleet kunnossa eli hyvin todennäköisesti Luana vain stressaa tarhaolosuhteita ja siksi olisikin tärkeää löytää rouvalle jo ikioma koti, jossa se saisi nauttia pehmeästä pedistä ja rakkaudesta. Lisätty uusia kuvia Luanalle.

8.3.2015
Huomenna Romaniaan matkaavat Kulkurien aktiivit voivat vielä Luanalle mennessään ilouutisia: Se on varattu tänään ikiomaan rakastavaan kotiin Suomeen!

14.6.2015
Luana on matkustanut omaan kotiinsa 13.6.2015.

27.12. 2015
Luanalle (nyk. Tibi) lisätty kuvia koto-Suomesta.

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen sekä adoptoitavan eläimen terveyteen.

Harkitut yhteydenotot Niinalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: