Kodin saanut koira: LUCICA

Syntymäaika: 2/2016
Sukupuoli: narttu
Steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

19.5.2017
Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria ja suurin osa niistä on hylätty kadulle ihmisen toimesta aikuisina tai jopa pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa tai ilman emoaan johonkin syrjäisään paikkaan. Erityisesti pennuilla on häviävän pieni mahdollisuus selvitä omillaan ja vain pieni osa niistä selviää aikuisiksi.

Kauniin ja lempeän nartun Lucican  omistaja hylkäsi sen pellolle kahdeksan pienen pennun kanssa. Elettiin helmikuuta ja yöt olivat vielä kylmiä, joten pennuilla ei olisi ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia selvitä. Lucican ja pentujen onneksi Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin työntekijä näki omistajan hylkäävän emon pentuineen ja toi ne turvaan Cosoban tarhalle. Pennut ovat elelleet tähän asti tarhalla emonsa kanssa ja nyt ne ovat saaneet tarvittavat rokotukset, jotta Lucica ja pentue voidaan nyt ottaa mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Luonteeltaan Lucica vaikuttaa olevan rauhallinen, mutta tällä hetkellä selvästi rasittunut pentulaumastaan. Onneksi Lucica pystyy loikkaamaan koppinsa katolle huilaamaan, jonne pennut eivät ylety ja sinne se hakeutuukin, kun riiviölauma alkaa olemaan liikaa. Kulkurien aktiivien vieraillessa Cosoban tarhalla olivat Lucica ja pennut varotoimenpiteenä eristyksissä tarhalla ilmenneen parvoviruksen takia, eivätkä Kulkurien aktiivit siksi päässeet testaamaan miten Lucica ja pennut reagoivat vieraiden ihmisten tullessa niiden häkkiin. Lucica olisi kuitenkin selvästi halunnut tulla tutustumaan ihmiseen, mutta eristyksen vuoksi se ei ollut mahdollista.

Kooltaan Lucica on keskikokoinen eli noin 45 cm korkea ja 17 kg painava.

15.7.2017
Lucican Ponteva-pennuista oman kodin ovat jo löytäneet Iina, Besim, Sopa ja Sihvo sekä lisäksi Titta on tulossa kotihoitoon Suomeen pian. Sen sijaan Meral, Anni ja Miss Bria odottavat edelleen tarhalla emonsa Lucican kanssa oman kodin löytymistä. Kulkurien aktiivit kertoivat Lucican olevan todella reipas ja leikkisä koira, joka ei ujostele yhtään, vaan tervehtii iloisen rohkeasti niin tutut kuin tuntemattomatkin ihmiset. Lucica osaa hienosti rauhoittua myös rapsutuksille. Kokonaisuutena Lucica on ihana ja sosiaalinen koira, joka leikkii vapaana tarhan etupihalla muiden koirien kanssa. Lucican tulevassa kodissa voisi hyvin olla koirakaveri, sillä tarhalla Lucica kommunikoi hienosti muiden koirien kanssa. Missä olisi tämän upean tytön ikioma koti?

15.8.2017
Voi onnen päivää, Lucica on varattu tänään ja pääsee matkustamaan omaan kotiin Suomeen pian!

8.9.2017
Upea Lucica, nyk. Vida, on matkustanut omaan kotiin. Onnea Vida ja perhe!

—————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lucica saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lucica on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lucican yhteyshenkilö on Niina Laaksonen.

Video 2.5.2017

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: